lauantai 28. toukokuuta 2016

Vieraskynä: Kun polkupyörä hajoaa, korjaa se

Pari viikkoa sitten olin ajamassa pyörällä kohti Kumpulan yliopistokampusta, kun yhtäkkiä kesken mäkinousun polkupyörän ketju napsahti poikki. Koska painoni oli ollut vahvasti rattailla, horjahdin ja lensin turvalleni. Luonnollisesti säikähdin, sillä vastaan olivat juuri tulossa pieni lapsi ja äiti vaunuineen, mutta onneksi keneenkään ei sattunut. Harmikseni minulla ei ollut pidemmillä lenkeillä mukana kulkevaa ketjunkatkaisijaa eikä liioin ketjun varalenkkejä, joten tiedossa oli pyörän taluttaminen kotiin.

Pyöräni oli kieltämättä oireillut jo pidempään. Erityisesti nousuissa ketju ei tahtonut pitää kunnolla, vaan pomppi alati rattaalta toiselle. Vaihteista vain osa toimi kelvollisesti, vaikka olin koittanut niitä itse toistuvasti säätää - tai kenties juuri siitä syystä. Usein polkiessa tuntui siltä, kuin kampiakseli olisi irtoamassa hetkellä millä hyvänsä. 

En kuitenkaan ollut kiinnittänyt näihin sen suurempaa huomiota, sillä ajomatkani ovat tyypillisesti jääneet lyhyiksi kaupunkipyöräilijän pyrähdyksiksi. Sitä paitsi kuuluvathan pieni rattaiden kitinä ja pauke katu-uskottavaan pyörälläajoon. Näin jälkiviisaana minun olisi pitänyt kuunnella isäni kehotuksia viedä pyörä huoltoon - joka ikinen kevät.   

Ehkä jokakeväinen rituaalini pyörän pesuineen ja rassauksineen ei sittenkään ole ollut riittävää. Kenties pyörä tulisi viedä huoltoon.

Kalliilta huolloilta välttyy, kun pitää pyörästä huolta.
Päätin taluttaa raajarikon pyöräni arvioitavaksi lähimpään polkupyöräliikkeeseen. Pyörämyyjä katseli pyörääni kulmat huolestuneesti kurtulla, kuin lääkäri tutkiessaan vakavasti sairasta potilasta. Diagnoosi oli tyly: tällä pyörällä ei enää ajella ilman, että vaihdatetaan koko voimansiirto. 

Tiedustelin operaation hintaa. Täyshuolto kustantaisi 150 euroa, minkä lisäksi tulisi maksaa tarvittavista varaosista. Prismasta karvalakkimallin hybridipyörän saisi kolmella sadalla. Päätin jättää huollon sillä kertaa väliin.  

Talutin pyörän kotipihani pyörätelineeseen ja seisoin siinä hetken muistellen yhteisiä hetkiämme. Naapurin parvekkeella usein niin eloisa mäyräkoiravanhus katseli meitä korvat luimussa, aivan kuin myötätuntoa tai sääliä kokien.  

Polkupyörätarjous lehdessä kieltämättä houkutti. Miksi tuhlata rahansa kalliisiin pyörähuoltoihin, kun voi ostaa uudenkarhean pyörän edullisesti? 

Mutta ehkä siinä juuri on se juttu, että joutuu maksamaan hieman enemmän korjaamisesta, kuin että aina vaan ostaisi uuden. Ehkä ammattitaitoinen huolto maksaa itsensä takaisin ja pyörällä voi ajaa vielä sen seuraavat viisi vuotta. Vähän niinkuin elinkaaripäivitys, kuten armeijan kaluston kohdalla puhutaan. 

Ketjuruoskalla pysyy hankalinkin rataspakka ruodussa.
Olin kääntymässä jo huollon puolelle, kunnes mieleeni juolahti ajatus, että hankkisin ja vaihtaisin vara-osat itse. Olinhan jo aikaisemmin ansioitunut niinkin monimutkaisilla toimenpiteillä kuin sisäkumin paikkaamisella ja ketjun vaihtamisella. Eihän kampisarjan ja rattaiden vaihtaminen voi olla mikään ylitsepääsemättömän haasteellinen homma. 

Onhan minulla kaksi tervettä kättä ja uutta oppiva mieli. Siinä tee-se-itse miehen resepti! 

Ensi töikseni kävinkin lainaamassa kirjastosta polkupyöräkirjan ja tutkiskelin netistä opasvideoita. Kun alkoi tuntua siltä, että pyörän voimansiirron vaihtaminen olisi kykyjeni rajoissa, vuorossa oli tarvittavien varaosien ja työkalujen hankinta. Pyöräliikkeen reilu myyjä naputteli laskimella pakettihinnan - 114 euroa, mikä ei tuntunut yhtään niin pahalta kuin ryöstönomainen sataviisikymppiä pelkästä työstä. 

Edessä oli siis enää itse työ, mikä osoittautui yllättävän kivuttomaksi. 

Takapyörän rataspakan vaihto oli helppoa. Kampisarjan kanssa jouduin painimaan aluksi hetken tuloksetta, mikä johtui siitä, että minulle oli myyty vääränlainen työkalu, Oikeanlaisen työvälineen saatuani homma sujui sutjakasti. Välillä piti toki pysähtyä nettivideon äärelle opiskelemaan, miten homma hoituu oikeaoppisesti,  

Osien vaihdon jälkeen oli vuorossa enää vaihteiden säätö ja koeajo. 

Ilokseni sain havaita, että tee-se-itse-taitoni olivat johtaneet kelvolliseen lopputulokseen. Pyörä rullasi hienosti eikä yksikään osa jäänyt matkan varrelle. 

Kun illalla talutin pyöräni telineeseen, olin tyytyväinen. Olin tyytyväinen lopputulokseen, mutta ennen kaikkea itseeni.

Teksti: Pauli Pesola
Kuvat: Pauli Pesola 


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti