lauantai 23. tammikuuta 2016

Mediassa vääristyneet kuvat

En ole koskaan erityisemmin kärsinyt ulkonäköpaineista, mutta sen sijaan osasta median esiin tuomista asioista provosoidun hyvin helposti. Sitten peliin iskee medialukutaito ja kyseenalaistaminen: mikä kohta jossakin artikkelissa on turhan korostavasti kirjoitettu tai mikä kohta kuvassa on selkeästi manipuloitu. Lukiossa oli rasittavaa, kun opettajat toitottivat, että mediaa piti aina kyseenalaistaa ja ennen kaikkea varmistaa esim. ainekirjoituksissa lähteiden luotettavuus. Nyt olen kiitollinen siitä, että käymässäni lukiossa oli niin voimakas medialukutaidon koulutus.


Muutama viikko sitten jämähdin katsomaan jotakin dokumenttijaksoa, jossa käsiteltiin San Franciscon suurta maanjäristystä 1906. Siinä näytettiin, miten tutkijat joutuivat analysoimaan sen aikaisen lehdistön ottamia kuvia ja selvittämään, mitkä osat kuvista oli piirretty myöhemmin päälle. Olin hieman yllättynyt, että kuvaretusointia on tehty jo yli sata vuotta ja vielä yllättyneempi olin siitä, että yhtäkin kuvaa oli retusoitu kolmasosa koko kuvasta. Se sai minut pohtimaan, kuinka paljon media on kautta historian vaikuttanut ihmisten käsityksiin ja suhtautumiseen eri asioihin ja kuinka luotettava media ylipäätänsä onkaan.

Ottaen huomioon, miten tuhoisa kyseinen maanjäristys oli, silloin tuhokuvia oli todennäköisesti piirretty siistimmiksi, jotta yleisö ei saisi vihiä siitä, miten pahasti asiat oikeasti olivat. Nykypäivänä ei taida olla kovinkaan paljon median julkaisemia kuvia, joita ei olisi retusoitu edes hieman. On ironista huomata, miten paljon media tuntuu aiheuttavan vahinkoa lukuisille ihmisille syöttämällä epätodellisia, mahdottomia kuvia, joita ihmiset yrittävät jäljitellä tosissaan. Vaikka suuntaus tuntuukin menevän yhä enemmän ja enemmän muokkaamattomien kuvien puolelle, on yhä hyvin paljon ihmisiä, jotka eivät tajuakaan, kuinka paljon media muokkaa, tulkitsee ja vääristää kuviaan puhumattakaan ihmisten lausunnoista tai muusta tekstistä.

Kuitenkin, mikäli itsetunnon kanssa on ongelmia juuri ulkonäön suhteen, suosittelen ehdottomasti käymään kuvanmuokkauskurssilla, jossa opetetaan, miten valokuvia voidaan muokata. Esim. useimmissa PhotoShopin tai muun kuvankäsittelyohjelman peruskurssilla käsitellään olennaisimmat asiat. Piristää kummasti, kun ymmärtää miten helppoa on muokata omasta kasvokuvastaan esim. finnit kokonaan pois. Siinä samalla ymmärtää, miten media koko ajan muokkaa kuvia ja miten epärealistisiin mittoihin monet ihmiskuvat on kuvaretusoinnilla muokattu. Kun tietää sen, miten kuvia muokataan, on helpompi ymmärtää, miten kovasti media on nykypäivänä vääristynyt.

Omana itsenä riittää olla ja epäkohdat kuuluvat jokaisen elämään. Kuinka tylsä maailma olisikaan, jos kaikki olisi täydellistä?

- Leena

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti