sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Pygmalion - Toiseen uskominen

Pygmalion-ilmiö on kenties monelle vieras käsite. Nimi perustuu kreikkalaiseen mytologiaan ja tarkoittaa seuraavaa: Kun uskomme toisen henkilön kykyihin ja taitoihin, henkilöllä on taipumus yltää parempiin suorituksiin. Sama pätee myös toisin päin, eli jos emme usko jonkun kykyihin, hän ei yllä silloin parhaimpaan suoritukseensa. Tämä tarkoittaa, että jos uskoisimme toisistamme mahdollisimman hyviä asioita, jokaisella olisi paremmat mahdollisuudet onnistua ja yltää parhaimpaan suoritukseensa useammin. Kaikki voivat niin halutessaan nähdä toisissa ikäviä asioita, mutta keitä ovatkaan ne henkilöt, jotka näkevät kultaa..
 
Usein menee niin, että kehumme toisiamme ja näemme toisissamme myönteisiä asioita silloin kun meillä itsellämme menee hyvin. Se on ihan ok ja hyvä edes niin, mutta voisimmeko oppia kannustamaan ja kehumaan toisiamme huolimatta siitä, mikä on oma vallitseva tilanteemme? Minusta kyllä, sillä olen huomannut, että mitä enemmän uskon hyvään ja kannustan ihmisiä, sitä enemmän omatkin onnistumiset lisääntyvät. Kannustaminen ja auttaminen lisäävät myös luottamusta, joka on mielestäni yksi ihmissuhteiden perusteista.
 
Luettuani kannustamiseen liittyvän blogikirjoituksen ( http://vauhtipyörä.fi/blog/kuka-kannusti-ja-auttoi-eteenpain-juuri-oikealla-hetkella/ ) pysähdyin oikein miettimään niitä ihmisiä, jotka ovat merkittävästi vaikuttaneet elämäni kulkuun tähän mennessä. Kuka kannusti ja auttoi minua eteenpäin juuri oikealla hetkellä? Huomasin näitä ihmisiä olevan useita, osa sellaisia joiden rooli on edelleenkin merkittävä ja osa sellaisia, jotka ovat lyhyenkin tuttavuuden, ehkä jopa yhden tapaamisen aikana tehneet minuun suuren vaikutuksen omalla esimerkillään tai neuvollaan. Yhteistä kaikille näille henkilöille on, että he ovat uskoneet minuun ja ovat osoittaneet sen kannustamalla, laittamalla itseään likoon, auttamalla, opettamalla jotain uutta tai vain sanomalla jotain rehellisyyden nimissä. Arvostan suuresti jokaista, joka tekee näin toiselle ihmiselle. Sen lisäksi, että tulin tietoiseksi upeista elämääni lähtemättömän myönteisesti vaikuttaneista ihmisistä, tämä oli aivan loistava kiitollisuusharjoitus. Olen valtavan kiitollinen kaikille, jotka kannustavat toisia ja uskovat hyvään!
 
Yksi erityinen kannustajani ei varmaan edes tiedä, kuinka paljon hän onkaan vaikuttanut elämääni. Tutustuin häneen ollessani työharjoittelussa Pietarissa. Hän oli harjoittelupaikkani talousjohtaja eli esimieheni, jonka muistan sanoneen minulle esimerkiksi: Olet älykäs, voit oppia ja tehdä mitä vain mikä sinusta tuntuu hyvältä. Tämä sattui vielä todella ratkaisevaan kohtaan elämässäni, sillä olin silloin todella pyörällä päästäni enkä oikein tiennyt mitä haluan elämässäni tehdä. Tieto siitä, että joku uskoo kykyihini huolimatta siitä, mitä teen, on uskomattoman voimaannuttava! Vasta nyt kaksi vuotta harjoitteluni jälkeen ymmärrän tämän henkilön merkityksen. Taidanpa kiittää tätä henkilöä heti saatuani tämän kirjoituksen valmiiksi.
 
Uskon myös siihen, että jokainen meistä voi olla se henkilö, jonka sanat merkitsevät toiselle valtavasti ratkaisevassa tilanteessa. Kannustetaan toisiamme olemaan parhaimpia versioita itsestämme.
 
Kannustavin kesäterkuin, Henriikka

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti