keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Epäonnistumisen ihanuus

Näin viimeisessä blogikirjoituksessani haluaisin kertoa lyhyesti siitä, mitä olen oppinut epäonnistumisesta kuluneen kevään aikana. Oikeastaan kaiken oppimani voi tiivistää yhteen lauseeseen – epäonnistumista ei ole olemassa. Onnistuminen ja epäonnistuminen ovat suhteellisia käsitteitä, joiden merkityksellisyys on riippuvaista niistä arvoista ja päämääristä, joita meillä on sillä hetkellä kun arvioimme tekojemme tuloksellisuutta. Jokainen epäonnistuminen johtaa lopulta onnistumiseen ja jokainen onnistuminen johtaa välttämättä myös epäonnistumiseen. Se on luonnollista ja juuri se tekee elämästä mielekästä. Epäonnistumisista kannattaa ottaa oppia ja kehittää itseään tulevaisuutta varten, mutta itseensä niistä ei ikinä kannata ottaa.


Ollaan siis myötätuntoisia omia sekä toisten epäonnistumisia kohtaan, sillä elämän merkityksellisyys ei kumpua ainaisesta onnistumisesta ja kuvitellusta menestyksestä. Jokaisesta epäonnistumisesta voi olla kiitollinen ja muistaa, että elämän monimutkainen rakenne sisältää kaikenlaisia rakennuspalikoita, niin onnekkaita kuin epäonnekkaitakin.

Itse olen viime aikoina panostanut kaiken epätäydellisen arvostamiseen. Olen pyrkinyt laajentamaan maailmankuvaani yrittmällä nähdä kaikki epätäydellisyydet ja epäonnistumiset elämän suurimpina lahjoina. Suurin epäonnistumiseni on lopulta suurin mahdollisuuteni kasvaa ja kehittyä. Kehoni epätäydellisyys on todellisuudessa sen elinvoimaisinta kauneutta ja sopeutuvaisuutta. Luonteen heikkouteni on inhimillisyyttä. Epätäydellisyys on suorin tie aitouteen ja elämän suurin voimavara – se tuottaa kasvua ja kehitystä. Iloitkaa siis kun onnistutte jossakin, ja todella iloitkaa kun epäonnistutte. Antakaa elämän kulkea omia teitään, voitte luottaa siihen, että se tietää mihin se on menossa. 



Tuhannet kiitokset Yeesille mahdollisuudesta kirjoittaa tähän blogiin ja aivan mahtavaa kesää kaikille!


Ilolla ja valolla, Sanna


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti