maanantai 20. huhtikuuta 2015

Kuinka nähdä päämäärä rajoitteiden sijaan?


”Jos katselet päämääriesi sijaan rajoitteita, törmäät noihin rajoitteisiin koko ajan” – Bobbe Sommer

Sattumalta kuuntelin Elastisen Eteen ja ylös –biisiä kun lähdin kirjottelemaan tätä blogia. Bongasin sieltä huiman määrän tähän tekstiin täydellisesti linkittyviä lauseita.

Kuulemme rajoittavia uskomuksia itsestämme valitettavasti monestakin suunnasta. Se voi olla oma läheinen, ystävä, pomo, lääkäri, työkaveri, valmentaja, joka sanoo nämä sanat: ”Et voi, et pysty, ei kannata.” Toisaalta, suurimmaksi osaksi se on oma rakas mielemme, joka kehittelee näitä ikävänsävyisiä rajoitteita. Toki näillä on tai on ollut taustalla jokin hyvä tarkoitus, esimerkiksi epäonnistumisen tuottamalta tuskalta välttyminen.

Faktaa on mielestäni kuitenkin se, että ainoa tapa epäonnistua elämässä on, että ei tee mitään haluamiensa asioiden eteen, eikö olekin? Virheitä ei ole, eikä epäonnistumisia. On vain tapoja, joilla ihminen ei pääse niihin tavoitteisiin, joihin tähtää. ”Kokeillaan ja sit taas noustaan jos kaadutaan.” Hyvä uutinen on se, että tapojaan voi muuttaa! Me jokainen todella voimme tehdä muutoksia omissa ajatuksissa, toiminnassa ja käyttäytymisessä tarpeen mukaan.

Välillä on hyvä pysähtyä hetkeksi ja miettiä, millaisia post-it lappuja on kiinnittänyt oman mielen seinälle. ”Mun pahin vastustajani kattoo peilistä mua.”



Pilaamme itseltämme valtavan määrän tilaisuuksia, mahdollisuuksia ja upeita kokemuksia ajattelemalla, että minun on turha edes yrittää, en kuitenkaan onnistu. Tullessamme tietoisiksi näistä rajoitteista, olemme itse vastuussa niistä ja niiden muuttamisesta. Onnistumisen suurin haaste ja ensimmäinen askel on se, että kiinnittää tuon sinisen post-it lapun niiden rajoitteiden päälle: Todellakin Pystyn siihen! Sen jälkeen ryhtyy toimimaan.

Olen halunnut juosta puolimaratonin jo kaksi vuotta. En vain ole saanut aikaiseksi erinäisistä tekaistuista syistä. Esimerkiksi: polvi on nyt vähän kipeä, eihän kukaan mun sukulainenkaan ole juoksija, nopeus kärsii jos juoksen pitkiä matkoja, aivan älytön matka juosta, eihän kukaan siihen pysty.. Nyt niin älyttömältä kuulostavia ajatuksia. Olen halunnut haastaa itseni, mutta tilaisuuden tullessa olen kuitenkin jänistänyt. En ole oikeasti uskonut itseeni, olen jopa ajatellut että tuo on minulle mahdotonta, koska en ole mikään juoksijatyyppi. Asia on kuitenkin harmittanut pidemmän aikaa. Päätinpä muuttaa ajattelutapaani tuossa alkuvuodesta ja yhtenä päivänä vain ilmoittauduin puolikkaalle. ”Alotan ittestäni, korjaan mun mielen nostan mun katseen ja mun suupielet”.

Tässä oikeastaan on vastaus edellisen kirjoittajan kysymykseen tilanteesta, jossa olen päässyt loistamaan kyvyilläni. 12.4. todella juoksin sen yli 21 kilometriä reilusti alle kahden tunnin, mihin olen oikein tyytyväinen. Sain ihan mielettömät kicksit tästä! Nyt olen täysin hurahtanut juoksemiseen ja nautin siitä. Kysymys oli minun kohdalla vain ajattelutavan muuttamisesta ja toisaalta siitä, että siirryin suunnittelun tasolta toimintaan. Kisassa en todellakaan kisannut muita juoksijoita vastaan, vaan omaa mieltäni. Ja minä voitin sen! Se tunne, että on onnistunut omien ponnistelujen ansiosta – mieletön.

”Pusken täysii aina vaan, Mun ei täydy, vaan mä saan”



Seuraavaa bloggaria pyydän vastaamaan kysymykseen: Millaisena hetkenä koet olevasi kaikkein parhaimmillasi?

Aurinkoista kevättä,

toivoo Henriikka

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti