keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Päivä ilman darling one

Eli kuinka selvitä 24 tuntia ilman kännykkää.

Heräät. Ensimmäisenä kätesi hakeutuu kännykän luokse, jotta tietäisit onko kukaan kaivannut sinua. Tuskin aamu kuudelta vielä, mutta jos nyt varmuuden vuoksi.
Seuraavaan kerran tartut puhelimeen odotellessa bussia. Koska kymmenen minuuttia omissa ajatuksissa tappaa. Pakko päivittää taas se Facebook. Selaat puoli tuntemattomien ihmisten kuvia ties mistä kissanristiäisistä. Oikeasti sinua ei kiinnosta. Selaat silti.
Päivä rullaa omaa vauhtiaan, ja aina kun ei ole tärkeää tekemistä, kännykkä on esillä. Tai no, on se esillä silloinkin kun pitäisi oikeasti keskittyä analyyttiseen geometriaan. Tai historiaan. Tai vaikkapa kaverin kertomukseen viikonlopusta. Koska onhan se nyt kauheeta kun muilla on kännykkä kädessä ja sinulla ei.

Kyllästyin totaalisesti siihen, että edellinen kuvaus osuu muhun täydellisesti. Huomaan, että aina kun odotan tunnin alkua, bussia tai pitäisi tehdä läksyt, mulla on kännykkä kädessä. Pahinta tää on yleensä silloin kun on uudessa paikassa ja eksyksissä. Silloin kännykkä on kädessä vähän niin kuin antamassa tukea. Vaikka mitä tukea neliön muotoinen elektroninen laite muka voi antaa?

Päätin siis luopua 24 tunniksi tuosta ”darling onesta”, rakkaimmasta esineestäni ja kokeilla elää. Ajattelin aluksi kaipaavani kännykkää ja sen tuomaa sosiaalista verkkoa. Pelkäsin, että olo oli kuin tupakoinnin lopettaneella nikotiiniriippuvaisella. En tietäisi mitä tehdä käsilläni kun siinä ei ollut kännykkää. Kamalaa.
Todellisuus oli hieman toisenlainen, onneksi. Välillä saatoin olla tarkistamassa WhatsApp-viestejä, kunnes tajusin, että kännykkä on kotona. Näitä hetkiä lukuunottamatta olo oli ihmeen vapautunut. Ei tarvinnut koko aika räplätä jotain. Oli ihanaa, kun ei tarvinnut pakonomaisesti päivittää Facebookia, vaikka sen oli päivittänyt viimeksi kolme minuuttia sitten. Ei tarvinnut tuijottaa ruutua hypnoottisena ja olla olevinaan sosiaalinen. Sitä sosiaalisuutta kun voi harrastaa ihan livenä.


Seuraavana päivänä palasin takaisin elämään kännykän kanssa. Ymmärrän nyt miltä epäonnistunut laihdutuskuuri tuntuu: kännykkä palasi käteen ja somessa vierähti hetki jos toinen. Olen silti iloinen, että pystyin ilman sen suurempia vieroitusoireita olemaan ilman sosiaalista mediaa vuorokauden. Tollaset lyhyet ajanjaksot on helppo toteuttaa kun tietää, että sitä kännykkää pääsee räpläämään pian. Viikko olisi saattanut alkaa tuntua jo hieman tuskastuttavalta.

Seuraava askeleeni kohti sometonta elämää voisi olla jo parin päivän mittainen. Kännykästä on kokonaan hieman hankala luopua, jos täytyy ilmoittaa vanhemmille olevansa hengissä tai muuta yhtä tärkeää, mutta netin voi kyllä aivan hyvin sulkea ilman, että maailma siihen kaatuu. Tähän somepaastoon voisi kuulua myös erossa olo tietokoneesta ja tabletista, edellyttäen tietenkin, ettei juuri silloin ole minkään esseen deadlinea. Uskon, että kun jättää edes päiväksi sosiaalisen median, alkaa sitä aikaa kaikelle muullekin löytymään. Ei se Facebook kaadu yhden ihmisen hetkelliseen poissaoloon.

Ehkä järkyttävintä tässä kaikessa on huomata se, että meidän täytyy todella jo ponnistella päästäksemme irti somesta. Monelle nuorelle elämä ilman kännykkää tuntuu täysin järjen vastaiselta ja mahdottomalta. Päivä poissa Facebookista, Instagramista tai WhatsAppista on kuin päivä ilman happea. Mahdoton elää. Kuitenkin, onhan nykyteknologia monessa mielessä hyödyllinen ja helpottaa ihmisten elämää huomattavasti. Mutta jos huomaa näpräävänsä kännykkää jo suihkussa ollessaan, saattaisi olla syytä huolestua. 


Aiheeseen liittyvä kysymys seuraavalle kirjottajalle: Voisitko kokeilla joskus itse somepaastoa?


Ja vastaus kysymykseen, mitkä pienet asiat tuovat suunnatonta iloa joka päivä:
Mulle iloa tuo positiiviset ihmiset, nauraminen, urheilu ja hyvä ruoka. Ihan noin muutaman mainitakseni. Oon kyllä sitä mieltä, että arjessa piilee se onni, niin kuin sanonta kuuluu, mutta yleensä se vaan menee niin, että jos normi arki ei suju, niin ei silloin elämäkään mitään ruusuilla tanssimista oo. Siks just niihin pikkuasioihin kannattaa panostaa ja yrittää nähä harmaassakin päivässä valon pilkahduksen.



- Meri 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti