'Äiti, mikä minusta tulee isona?' Vaikeiden valintoja äärellä.

Selaan nettisivuja vuoronperään, olen turhautunut ja pieni paniikki on iskemässä.
Enään 11 päivää aikaa hakea jatko-opiskelemaan. Monet eri alat, erit oppilaitokset ja erit paikkakunnat pyörivät mielessäni enkä saa aseteltua niitä paikoilleen.
Näin on varmasti monella muullakin kuin minulla, sillä nyt on se aika kun haetaan kouluihin ja tuntuu että pitäisi päättää tulevaisuudesta kokonaan.

Monet ystävät ovat jo hakeneet ensimmäisinä päivinä kun yhteishaku oli auki, mutta on myös muutama jotka painivat samojen kysymysten parissa niinkuin minä. Mihin haen? Entä jos valitsen väärin enkä viihdykkään koulussa? Entä jos en pääse mihinkään, mitä sitten teen? 
Huoli on kyllä oikeutettua, mutta välillä kannattaa pysähtyä ja miettiä että se ei ole maailmanloppu jos valitseekin väärin tai ei pääse haluamaansa opiskelupaikkaan. Sitten vaan uutta matoa koukkuun, ja yrittämään uudestaan, sillä ihmiset ovat erehtyväisiä eikä täydellisiä. Moni vaihtaa vielä ammattia keski-ikäisenäkin, joten meillä ei ole vielä huolta sillä muutoksia voi tehdä vielä kymmenienkin vuosien päästä.

Entä mitä sitten kun kesällä saa ilmoituksen että on päässyt haluamaansa oppilaitokseen? Saattaa olla muutto ajankohtainen asia, ei ehkä yhtään tuttua tai ystävää koko paikkakunnalla missä koulu sijaitsee ja kotiin voi syksyllä olla jopa 500 kilometriä tai ehkä enemmänki. Mutta pitää muistaa, että vaikka tulee uudet ystävät, ja uusia kokemuksia, ei kannata niitä vanhoja hyviä asioita haudata kokonaan.

Välillä tekisi mieli mennä makaamaan lattialle, potkia ilmaa ja huutaa etten tiedä mikä tahdon olla 'isona'. Moni meistä varmasti jo lapsena päätti että 'Äiti minusta tulee isona palomies' tai ehkä lääkäri tai poliisi. Luultavasti se haave on jo kuollu ja kuopattu, mutta jotaki silti pitäisi sitten 'isona' tehdä. Mutta mitä? Sitä ei kukaan muu voi valita, kuin sinä itse.

Kysymyksiä on paljon, mutta vastauksia ei juuri ollenkaan. Mutta kaikki järjestyy, vaikka se kuinka kliseiseltä kuulostaakin. Elämässä pitää ottaa isoja askelia ja välillä hypätäkkin tuntemattomaan, voi oppia ja kokea enemmän asioita kun olisi ikinä voinut kuvitellakkaan. Välillä tulee takapakkia, mutta se vaan vahvistaa lopulta.

Tsempit minulta yhteishakuun, pääsykokeisiin ja siihen suurimpaan eli uuteen oppilaitokseen menemiseen kaikille joille se nyt on ajankohtaista.

Kysymys seuraavalle kirjoittajalle: Onko sinulla selvät sävelet siitä mitä tahdot opiskella? Onko/Oliko päätös vaikea?

Ja minulle tuli edelliseltä kirjoittajalta tämmöinen kysymys:
Voisitko kokeilla joskus itse somepaastoa?

Kyllä voisin, se ehkä tekisi ihan hyvääkin koska olen aika someaddikti.


- Anni


''Elämä on varjoa ja valoa, joskus se kyyneliin tiristää,silloin kun itkun kaulukset kurkkua kiristää. Elämä on sekoitus onnea ja surullisia vaiheita. Meil on täydellinen elämä.''

Päivä ilman darling one

Eli kuinka selvitä 24 tuntia ilman kännykkää.

Heräät. Ensimmäisenä kätesi hakeutuu kännykän luokse, jotta tietäisit onko kukaan kaivannut sinua. Tuskin aamu kuudelta vielä, mutta jos nyt varmuuden vuoksi.

Seuraavaan kerran tartut puhelimeen odotellessa bussia. Koska kymmenen minuuttia omissa ajatuksissa tappaa. Pakko päivittää taas se Facebook. Selaat puoli tuntemattomien ihmisten kuvia ties mistä kissanristiäisistä. Oikeasti sinua ei kiinnosta. Selaat silti.

Päivä rullaa omaa vauhtiaan, ja aina kun ei ole tärkeää tekemistä, kännykkä on esillä. Tai no, on se esillä silloinkin kun pitäisi oikeasti keskittyä analyyttiseen geometriaan. Tai historiaan. Tai vaikkapa kaverin kertomukseen viikonlopusta. Koska onhan se nyt kauheeta kun muilla on kännykkä kädessä ja sinulla ei.

Kyllästyin totaalisesti siihen, että edellinen kuvaus osuu muhun täydellisesti. Huomaan, että aina kun odotan tunnin alkua, bussia tai pitäisi tehdä läksyt, mulla on kännykkä kädessä. Pahinta tää on yleensä silloin kun on uudessa paikassa ja eksyksissä. Silloin kännykkä on kädessä vähän niin kuin antamassa tukea. Vaikka mitä tukea neliön muotoinen elektroninen laite muka voi antaa?

Päätin siis luopua 24 tunniksi tuosta ”darling onesta”, rakkaimmasta esineestäni ja kokeilla elää. Ajattelin aluksi kaipaavani kännykkää ja sen tuomaa sosiaalista verkkoa. Pelkäsin, että olo oli kuin tupakoinnin lopettaneella nikotiiniriippuvaisella. En tietäisi mitä tehdä käsilläni kun siinä ei ollut kännykkää. Kamalaa.

Todellisuus oli hieman toisenlainen, onneksi. Välillä saatoin olla tarkistamassa WhatsApp-viestejä, kunnes tajusin, että kännykkä on kotona. Näitä hetkiä lukuunottamatta olo oli ihmeen vapautunut. Ei tarvinnut koko aika räplätä jotain. Oli ihanaa, kun ei tarvinnut pakonomaisesti päivittää Facebookia, vaikka sen oli päivittänyt viimeksi kolme minuuttia sitten. Ei tarvinnut tuijottaa ruutua hypnoottisena ja olla olevinaan sosiaalinen. Sitä sosiaalisuutta kun voi harrastaa ihan livenä.

Seuraavana päivänä palasin takaisin elämään kännykän kanssa. Ymmärrän nyt miltä epäonnistunut laihdutuskuuri tuntuu: kännykkä palasi käteen ja somessa vierähti hetki jos toinen. Olen silti iloinen, että pystyin ilman sen suurempia vieroitusoireita olemaan ilman sosiaalista mediaa vuorokauden. Tollaset lyhyet ajanjaksot on helppo toteuttaa kun tietää, että sitä kännykkää pääsee räpläämään pian. Viikko olisi saattanut alkaa tuntua jo hieman tuskastuttavalta.

Seuraava askeleeni kohti sometonta elämää voisi olla jo parin päivän mittainen. Kännykästä on kokonaan hieman hankala luopua, jos täytyy ilmoittaa vanhemmille olevansa hengissä tai muuta yhtä tärkeää, mutta netin voi kyllä aivan hyvin sulkea ilman, että maailma siihen kaatuu. Tähän somepaastoon voisi kuulua myös erossa olo tietokoneesta ja tabletista, edellyttäen tietenkin, ettei juuri silloin ole minkään esseen deadlinea. Uskon, että kun jättää edes päiväksi sosiaalisen median, alkaa sitä aikaa kaikelle muullekin löytymään. Ei se Facebook kaadu yhden ihmisen hetkelliseen poissaoloon.

Ehkä järkyttävintä tässä kaikessa on huomata se, että meidän täytyy todella jo ponnistella päästäksemme irti somesta. Monelle nuorelle elämä ilman kännykkää tuntuu täysin järjen vastaiselta ja mahdottomalta. Päivä poissa Facebookista, Instagramista tai WhatsAppista on kuin päivä ilman happea. Mahdoton elää. Kuitenkin, onhan nykyteknologia monessa mielessä hyödyllinen ja helpottaa ihmisten elämää huomattavasti. Mutta jos huomaa näpräävänsä kännykkää jo suihkussa ollessaan, saattaisi olla syytä huolestua. 

Aiheeseen liittyvä kysymys seuraavalle kirjottajalle: Voisitko kokeilla joskus itse somepaastoa?

Ja vastaus kysymykseen, mitkä pienet asiat tuovat suunnatonta iloa joka päivä:

Mulle iloa tuo positiiviset ihmiset, nauraminen, urheilu ja hyvä ruoka. Ihan noin muutaman mainitakseni. Oon kyllä sitä mieltä, että arjessa piilee se onni, niin kuin sanonta kuuluu, mutta yleensä se vaan menee niin, että jos normi arki ei suju, niin ei silloin elämäkään mitään ruusuilla tanssimista oo. Siks just niihin pikkuasioihin kannattaa panostaa ja yrittää nähä harmaassakin päivässä valon pilkahduksen.

- Meri 

Should this be last thing I see

Hei!

Kauhean nopeaa menee kevät. Valoa riittää jo pitkälle päivää ja enää muutama viikko, niin minulla alkaa työssäoppiminen. Hui, että jännittää. Osan työssäoppimisestani suoritan Nuorisovaihdon ohjaajana ja ensimmäinen osio alkaa jo perjantaina. Me lähdetään porukalla POHJOIS-IRLANTIIN!

Matkustamme siis Pohjois-Irlantiin ja meitä vastassa on Irlantilaisia nuoria. Nuoret ovat järjestäneet meille tekemistä, kokemista ja paljon nähtävää. Olen innoissani, koska tämä on ensimmäinen ulkomaan reissu ilman vanhempiani. 

Kuva otettu 2013 Kroatiasta.

Rakastan matkailua. Olen matkustellut ympäri maailmaa vanhempien kanssa. Matkailu avartaa ja tutustuttaa erilaisiin kulttuureihin. Se tunne, kun istut koneessa, vastassa uusi ja tuntematon. Ei sitä ajattele kotona, kuinka hieno ja iso paikka maailma onkaan.

Tulevaisuudessa, kun olen täysi-ikäinen, aion matkustella mahdollisimman paljon. Reppureissaan, kaverin kanssa rantalomalle tai ihan vain Suomiloma. 


Kysymys edelliseltä: Mitä sellaista olet jättänyt tekemättä, mitä olet kovasti halunnut tehdä pitkän aikaa? Itseasiassa toteutin tämän viime viikolla ja on tosi arkinen asia. Olen kauan aikaa halunnut käydä lihaskunto- jumpalla, mutta pienen pelon takia asia on jäänyt tekemättä. Sitten tuli uusi jumppa lähikuntosalille ja ajateltiin, että se ei ole paha, joten lähdettiin käymään. Tänään mennään uudestaan niihin vanhoihin jumppiin, joihin en ole uskaltanu mennä, koska ne ei olekkaan niin pahoja verrattuna uuteen jumppaan :D

Kysymys seuraavalle: Mitkä pienet asiat tuovat suunnatonta iloa joka päivä?

Hyvää keväänjatkoa jokaiselle toivottaa Inka!

Loista oman elämäsi tähtenä – vaikkapa To do –listan avustamana

Heippa! Olen 22-vuotias elämästä nauttiva, onnellinen ja elämän pieniä iloja arvostava urheilija. Positiivisiin asioihin keskittyminen ja niistä puhuminen pitää mun mielen virkeänä ja pitämällä yllä sen kaltaista olotilaa olen kaikkein parhaimmillani, jolloin pystyn antamaankin itsestäni eniten.

Edellinen kirjoittaja kysyi multa: Vaikuttaako vuodenajat kuinka pahasti sinun elämääsi? Minun elämässäni vuodenajoilla on lähinnä vaikutus siihen, mitä teen vapaa-ajallani. Urheilen paljon, ja esimerkiksi salibandy-kausi on käynnissä syksystä alkukevääseen. Kesällä taas tykkään ulkoilla, pelata tennistä ja lenkkeillä. Kaikissa vuodenajoissa on omat parhaat puolensa ja on upeaa nähdä, kuinka muuntautumiskykyinen suomalainen luonto onkaan!

Keksin tehdä yhden pienen jutun, josta oon saanut ihan mielettömästi iloa elämääni. Haluun jakaa sen tänne, koska uskon, että siitä on iloa myös muille. Tein vuodelle 2015 to do – listan asioista, jotka ovat

a) työelämän ulkopuolelta

b) asioita, joita en vain syystä tai toisesta ole ikinä tehnyt, vaikka jollain tapaa olen halunnut kokeilla

c) jopa unelmia, joita en ole toteuttanut.

Aloitin listan kirjoittamisen tammikuussa, jolloin listalla oli vain ratsastus, käsillä seisonta ja kuumailmapallolento. Nyt listalla on huimat 18 eri asiaa, joita haluan tämän vuoden aikana kokeilla. Listalla on esimerkiksi puolimaraton, avantouinti, karting, seinäkiipeily, tankotanssi, taulun maalaaminen ja flow-tilan saavuttaminen urheilussa.

Seitsemää listan asioista olen jo ehtinyt kokeilla ja voin kertoa, että olen kokenut aivan mielettömiä fiiliksiä. Listaan tulee koko ajan lisää uusia juttuja, joista innostun. Mitä enemmän toteutan asioita, sitä enemmän uskon siihen, et hei, tääkin on mahdollista!

Lista toimii nyt mun arkipäivän innostajana, motivaattorina. Mieletön juttu on myös se, että listan avulla on aina ehdottaa jotain kivaa tekemistä kaverin kanssa. Se pitää mielen virkeenä ja keskittymisen näissä ihanissa asioissa, jotka haluan toteuttaa ja jotka ovat mulle tärkeitä. Osa jutuista on ihan superpieniä. Listalla voi tosiaan olla mitä vain ja sen voi tehdä mille aikajaksolle tahansa. Mitä enemmän koen pystyvyyden tunnetta uskaltaessani toteuttaa näitä juttuja, sen enemmän mielikuvitukseni lisääntyy, olen siis oppinut unelmoimaan ihan huomaamattani.

Lähdin pohtimaan seuraavia kysymyksiä, joita pidän myös edelleen jatkuvasti mielessäni: Mitä haluan tehdä? Mitä asioita olen aina halunnut tehdä, mutta en ole syystä tai toisesta tehnyt? Jos joku toinenkin nyt innostuu to do –listan tekoon, tässä pari vinkkiä. Käytä mielikuvitusta, unohda hetkeksi kaikki rajoitukset ja anna mennä! Muutokset on sallittuja, unelmointi on sallittua, usko itseesi, nauti, ja sitten yksi tärkeimmistä: puhu listan asioista muille. Niin edesautat toiveidesi toteutumista ja saat kaverisi kannustamaan sinua.

Kun ihminen saa onnistumisia elämässään, itseluottamus vahvistuu, minkä myötä käyttäytyminen muuttuu positiivisemmaksi. Usko siis itseesi, voit loistaa ja säteillä. Loistamisella tarkoitan itsensä voittamista, omien rajojen ylittämistä ja itsestä oppimista. Tuntemalla itsesi ja nauttimalla elämästä siinä hetkessä, elämällä sinulle merkityksellistä ja täyttä elämää, voit loistaa oman elämäsi tähtenä!

Parasta listassa on ollut jo tähän mennessä esimerkiksi se, että oon oppinut tuntemaan itseäni, löytänyt rajojani ja tunnistanut pelkoja. Kun pelot tunnistaa ja hyväksyy, niistä on mahdollista päästä yli. Minä pelkäsin aivan sairaasti seinäkiipeilyä ja kartingia. Seinäkiipeilyssä en pitänyt ekasta seinälle noususta lainkaan, päinvastoin. Päätin kuitenkin kokeilla uudestaan pari kertaa tahdonvoimalla, ja yllättäen aloin nauttia joka nousulla enemmän. Pääsin koko ajan vähän korkeammalle, konkreettisesti ylitin itseni ja pelkoni. Myös karting jäi mieleeni jotenkin todella sykähdyttävänä. Lähdin ajamaan aluksi tunnustellen, varovaisen innostuneena ja se uskomaton vauhdin hurma sai mut oikeasti itkemään onnesta! En oo koskaan kokenut vastaavaa. Kokeilemalla uusia juttuja voi todella löytää uuden harrastuksen tai jopa intohimon.

Kuitenkin ehkä huikein tähän astinen omien rajojeni ylitys tapahtui avannossa. En olisi ikinä ennen ajatellut uskaltavani, mutta hyvän ystävän kannustamana uskalsin ja voi että miten nautin siitä. Aion todellakin mennä uudestaan. Ja mitä kaikkea vielä ehdinkään, nythän on vasta maaliskuu! Sanoisin, että tämä lista on melkoisen helppo tapa saada itsensä paremmalle tuulelle. Ellet usko niin testaa, voit todella päästä loistamaan ja säteilemään kun pääset tekemään sinulle mielekkäitä ja tärkeitä asioita.

Voikaa hyvin, pitäkää kiinni unelmistanne ja lähtekää rohkeesti toteuttaa niitä pienillä askeleilla. Muista, olet oman elämäsi stara!

Seuraavalle kirjoittajalle kyssäri: Mitä sellaista olet jättänyt tekemättä, mitä olet kovasti halunnut tehdä pitkän aikaa?

Lämmöllä, Henriikka

Kevät kesä syksy talvi..

Hei! Olen Elina ja tosiaankin olen ennenkin bloggaillut täällä. Oli vähän ongelmia tilin kanssa mutta nyt kaikki on kunnossa ja pääsen bloggailemaan. 

Tosiaankin, minua on masentanut tosi paljon sillä on kevät ja on lunta ja tosi pimeetä ja tuulee aivan kauheasti sekä on märkää. Minun muistikuvani on keväästä että lumi sulaa ja aurinko paistaa ja on aika plussan puolella tuo sää. Ei kuiteskaan niin ole ollut. On tosi kurjaa että on kiire ja ulkona on kylmä ja pimeetä, mutta silti on valoisampaa kuin talvella oli. En tiedä, minulle ei ikinä kelpaa muu vuodenaika, ainoastaan kesä. Lämmin ja valoisaa sää on minun juttuni. Myös ehkä kesä tuntuu jotenkin turvalliselta myös siksi koska kesällä yleensä on loma monilla. Ei stressiä koulun suhteen tai muustakaan. Mutta tottakai josku voi tapahtua niin että kesällä ei tee muuta kuin katsoo netflixia tai istuu muutenvaan koneella. Sitten kesän lopussa tulee sellainen tunne että ei ole ehtinyt tehdä mitään järkevää. Ja joskus se voi olla ihan faktaa. Kesällä aika menee todella nopeasti. Minulle tulee ainakin sellainen tunne että kesä on loppunut kun alkaa taas se arki, koulua, töitä. Muuta sensellaista, ja tosiaankin monesti se on ikävä tunne. Mutta on taas joskus hyvä palata arkeen. Kesän jälkeen on syksy, sillon on aika viileä ja taas vähän menee tuo ilma synkkäksi, ja erityisesti sataa paljon. Syksyllä ei ole kauhean mukava kulkea vaikka kauppaan, koska sää ei ole kauhian mukava. Syksyllä aikaa jotenkin menee hitaasti, mutta oikeasti se menee ihan samaa vauhtia se aika kun se meni kesälläkin. Syksyllä itselläni on joka arkipäivä sama rutiini, menen kouluun ja tuun kotiin, teen läksyt ja olen koneella tai vastaava. Viikonloppuisin vain lököilee sohvalla ja relaa. Ei mitään kauheen mukavaa. Voi jopa jossakin vaiheessa tulla sellainen olo että siinä menee elämää hukkaan. Syksyn jälkeen tulee taas talvi, talvella on jotenkin taas iloisempi olo. Mutta talvella menee taas tosi nopeasti synkäksi. Mutta silti talvi on parempi vuodenaika. Talven jälkeen tulee taas kevät. Ja taas alkaa se samaa ympyrä. Okei, tästä taisi tulla vähän sekavaa tekstiä. Mutta tosiaankin, vuodenajat vaikuttaa jotenkin elämään ja miten elää sitä. Se on faktaa. 

Edellinen kirjoittaja kysyi minulta: Mikä mielestäsi määrittää sen, milloin ihminen on aikuinen?

Tosiaankin ei siihen ole mitään tarkkaa määritettä, mutta eiköhän se ikä ole sellainen juttu mikä määrittä. En ole varma, mutta 23 vuotias on jo sellainen joka on tavallaan jo aikuinen. Vaikka laki sanoo että 18 on aikuinen. Niin fakta on se että 23 vuotias on täydellinen aikuinen. Tämä on minun mielipide enkä osaa sanoa oikein muuta. 

_______________________________________________________

Seuraavalta kirjoittajalta kysyn tämän kysymyksen: Vaikuttaako vuodenajat kuinka pahasti sinun elämääsi? 

________

♥Elina

Aikuisuus ei tule yhdessä yössä

Kirjoittelinkin jo syksyn aikana tänne ja ajattelin jatkaa pohdinnoilla tietotekniikan vaikutuksista nuoriin ja ihmisiin ylipäätänsä. Kuitenkin edellisen kirjoittajan, Ellan, käsittelemä aihe on kriittinen ja tärkeä aihe, joten jatkan hieman samankaltaisella aiheella tässä kirjoituksessa, sillä varsinkin omaan tulevaisuuteen liittyvät teot ja päätökset on aihe, joka koskettaa kaikkia nuoria.

Pystyn samaistumaan siihen turhautumisen tunteeseen, että pitäisi jo ennen aikuisuutta tietää, mitä tekee. Opinnoissa yritettiin ohjata mahdollisimman aikaisin selvittämään oma alansa ja mitä oikeasti tekee. Sama jatkui myös lukiossa ja omalta osaltani en silloinkaan tiennyt, mitä lähtisin tekemään (enkä tiedä vieläkään, vaikka olen jo täysi-ikäinen). Toisinaan kyseinen aihe voidaan kääntää karkeasti kysymykseksi: "Mikä on elämäsi tarkoitus?" Tuo on sellainen kysymys, johon tuskin pystyy löytämään vastausta tietyssä aikarajassa, varsinkaan nuorena. Kuinka moni ihminen ylipäätänsä on kertonut tietävänsä vielä keski-iässäkään oman elämänsä tarkoitusta?

Opinto-ohjaajat varmasti pyrkivät vain auttamaan selventämään, mikä voisi olla nuorelle tulevaisuus. Mitä kovinkaan moni ei kuitenkaan tunnu huomaavan, on se, että koko ajatusmaailma ei oikein sovellu enää nykymaailmaan. Taustalla tuntuu vaikuttavan ajatus siitä, että kun on lähtenyt jollekin uralle, sillä uralla myös pysytään koko loppuikä. Joitakin kymmeniä vuosia sitten näin oikeasti olikin. Näin ei kuitenkaan enää ole niin eikä nykyään edes odoteta, että ihminen olisi koko ikänsä samalla uralla täysin samassa työpaikassa.

Nykymaailmassa muutokset tapahtuvat niin tiuhaan tahtiin, että tällaisen pysyvyyden tavoittelu on periaatteessa mahdotonta. Suomessa koulutukselle annetaan valtava painoarvo. Tämän lisäksi Suomessa tuntuu korostuvan erittäin aikainen itsenäistyminen ja siirtyminen aikuisuuteen. Kun tulee täysi-ikäiseksi, silloin aletaan kohdella kuin täyttä aikuista, vaikka nuori itse ei kokisi millään tavoin olevan aikuinen tai valmis aikuisen vastuisiin. Kummallisinta on se, miten vanhemmat joskus reagoivat oman lapsen täysi-ikäisyyteen. Myönnän olevani yhä järkyttynyt siitä, kun yhden ystäväni äiti myönsi minulle suoraan hätistävänsä lastaan pois kotoa, koska tämä oli juuri tullut täysi-ikäiseksi. Mikä hoppu hänellä oli hätistää oma lapsensa pois kotoa puhumattakaan siitä, oliko hänen lapsensa edes valmis aikuisuuteen? Tällaista ajatusmaailmaa tunnutaan yhä viljeltävän ja se surettaa minua.

Joku voi olla jo 18-vuotiaana aikuinen kaikin tavoin, joku toinen ehkä vasta lähempänä 30:iä. Joku tietää jo lapsena, mitä haluaa tehdä, joku taas tietää vasta keski-iässä, puhumattakaan siitä miten elämä voi saada kesken kaiken täysin uuden suunnan. Pääpointtina on se, että jokainen ihminen on yksilö ja jokaisen tie elämässä aukeaa omalla tavallaan.

Positiivisena näen kuitenkin sen, että tämä kulttuuri nuorten itsenäistymisen ja aikuistumisen suhteen on menettämässä jyrkkyyttään. Enää ei ole välttämättä täysin kummallista, että päälle parikymppisenäkin voi asua vielä vanhemmillaan ja vanhemmat sallivat sen. Ja vaikka itsekin olen vielä varsin nuori, niin rohkenen sanoa (niin kliseiseltä kuin se kuulostaa): Kyllä se oma paikka elämässä löytyy. Aina ei siltä tunnu ja joskus on täysin mahdotonta nähdä valoa omassa tulevaisuudessa, mutta kyllä se oma paikka silti jossakin on.

-----

Edellinen kirjoittaja esitti kysymyksen: Mikä on paras keino mielestäsi lievittää stressiä?

Parasta keinoa en ole löytänyt vielä tähän mennessä, mutta erilaisia keinoja kuitenkin on. Päätöksentekoon liittyvän stressin saa parhaiten pois päättämällä, että nukkuu yön yli ja päättää sitten (mikäli päätös ei vaadi välitöntä vastausta). Toisinaan paras keino on vain päättää olla rennosti eikä tehdä mitään, mikä vaatii ajatuksia tai tekemistä. Tämä voi tarkoittaa vaikka leppoisan kirjan lukemista, todella helpon pelin pelaamista tai muuten vain löhöilyä. Omaksi yllätyksekseni stressiä on vähentänyt myös tietoteknisten välineiden käyttämättömyys. Päivä tai pari ilman nettiä tai tietokoneen käyttöä jostain syystä virkistää minua aika hyvin.

Seuraavalta kirjoittajalta kysyn: Mikä mielestäsi määrittää sen, milloin ihminen on aikuinen?

- Leena

Nuorissa on meidän tulevaisuus.

Moikka moi, oon Ella, uusi bloggaaja, sanavalmis ja empaattinen yksilö. Tai no luulen ainakin olevani sanavalmis. Tykkään paasata monista asioista, ja rakastan ihmisten auttamista ja tukemista. :)

Kuinka hankalaksi meidän elämä tehdäänkään. Koulussa paineet kasaantuu, ja lapsina me ei osata enää leikkiä, vaan räplätään puhelimesta pelejä. Luovuus katoaa iän myötä, kuljetaan iänikuisissa kaavoissa. Esikoulu, peruskoulu...

Mihinkäs mä lähtisin opiskelemaan? Uskallan melkeinpä väittää että puolet meistä ei tiedä mihin lähteä peruskoulun jälkeen. Opot osaavat auttaa tässä jonkinverran, mutta ei niilläkään ole resursseja 30 oppilaalle etsiä omaa koulutuspaikkaa. No jospa sitä vaikka menis lukioon kun ei muuta keksi. Lukiossa luovimmilla purkaantuu valtavat halut valmistua lääkäriksi, psykiatriksi ja kemistiksi. Toiset tallaa tasapaksusti läpi ne kolme piinaavaa vuotta ja päättää hakea ammattikouluun datanomiksi tai tarjoilijaksi, koska se oli loppujen lopuksi ammatti johon aluksi halusikin. Jotkut valmistuu hyvillä papereilla, mutta ei todellakaan tiedä mihin haluavat.

Ja sitten on tälläisiä kuin minä. Perfektonisteja, herkkiä ihmisiä, taipumusta mielenterveysongelmiin, itsetunto ongelmia. Sitten on ne suuret haaveet psykologin ammatista. Paineet kasaantuu. Päänsisäinen ahdistus muuttuu fyysiseksi tuhoksi. Kuolema koputtaa oven takana. Sitten se jää kesken. Kysymyksiä kuuluu että miksi sinä lopetit? Sähän olit hyvä opiskelija! Ja kun ei niihin kehtaa sanoa että en mä jaksanut.. "Ei mua kiinnostanu enää." On se mikä loppujen lopuksi karkaa suusta. Hävettää kun ei jaksakkaan. Yhtäkkiä sitä ollaankin menetetty kaikki kunnia ja kunnioitus itseään kohtaan. Valkolakkia ei tule, ja perhe on pettynyt. "Me niin odotettiin että oot ensimmäinen joka saa valkolakin." Paha olo kasvaa kasvamistaan. Vapaus ei tunnu enää vapaudelle, vaan nyt pitääkin etsiä töitä, ja huono työ tuhoaa viimeisetkin onnellisuuden rippeet. Tyhjänpäällä.  Ymmärrys ei todellakaan kaikilla riitä.

Muista tämä. Sinulla on oikeus lopettaa. Oikeus ottaa taukoa elämästä ja ympäröivästä kaaoksesta. Asetu paikallesi, lepää, löydä voimavarasi. Olet nuori, sinulla on aikaa vielä opiskella. Ei me kaikki pystytä puskemaan läpi epämukavuuden. Älä lue puuduttavia kirjoja vain koska sinun pitää. Hakeudu ammatinvalinnan ohjaajalle. Tutki, etsi, löydä. Kyllä sinullekkin paikka tässä maailmassa löytyy, kun vain rauhassa etsit.

Pakottaminen lisää epämukavuutta. Kun on itku kurkussa ja kortisolitasot koholla opiskellut itselleen ammatin, johon joskus halusi valmistua, huomaakin paperit kädessä ettei haluakkaan tehdä tätä työtä. Alan vaihtajia on paljon, ja aikuiskoulutus on loistava asia, sillä sitä kautta pääsee vielä löytämään sitä kutsumusammattia. Ihmisten intohimot voivat vuosien edetessä muuttua ja kadota, eikä siitä kannata hätääntyä kun oma ammatti ei enää tunnukkaan oikealta. Ovia on joka suuntaan auki, kunhan vaan jaksaa etsiä.

Meitä on moneen junaan. On ammatin opiskelleita, on koulunsa keskeyttäneitä ja useasti keskeyttäneitä..

Mielestäni nuoret tarvitsevat tässä kohdassa apua. Kun hänestä tulee drop-out, elämän suunta kääntyy nurinkurin. Koulun lopettaminen on henkisesti raskasta. Kysymykset tulevaisuudesta herää ja kysymysten myötä ahdistus kasvaa. Koulunsa keskeyttänyt ei mielestäni saisi olla millään tavalla ala-arvoinen yhteiskunnassa. Keskeyttänyt syyllistää itseään helposti, tuntee olonsa arvottomaksi ja hyödyttömäksi. Ei minusta ikinä mitään tule. Keskeyttänyt on myös usein siinä iässä, kun aletaan etsiä kumppania, ollaan ylitetty täysi-ikäisyyden maaginen raja jolloin alkoholi kävelee käteen kaupan hyllyiltä, pitäisi muuttaa vanhempien jaloista pois pyörimästä. (koska he eivät halua katsoa nuorta joka makaa päivät pitkät kotona. VANHEMPI, YMMÄRRÄ!)

Koulun keskeyttäjä on silmätikku. Työkkäriin ilmottautuessa olo on toiveikas mutta pian alkaa sekin hönkimään niskaan. Töitä ei ole tarjolla, työt eivät miellytä. Jotkut löytävät työpaikan, ja sitä myötä saavat puhtia elämään. Suurin osa ei. Ja nyt kun keskeyttäjä on virallisesti työtön, hän on myös yhteiskunnan syöpä kun ei käy töissä. Keskustelu palstat kuhisee kuinka sossupummit syövät veronmaksajien ruokaa. Kynnys nousee. Tässä vaiheessa nuoren elämä alkaa olemaan pirstaleina. Hän on vain se haamu taustalla jolta kukaan ei jaksa enää kysyä mitään. Ja kaikki on hänen syytänsä. Itseppähän koulunsa lopetti.

Mietitään uudelleen. Entäpä jos nuori olisi osannut keskeyttäessään hakea apua. Sanoa että ei jaksa enää, ei opi mitään koulussa tai ei yksinkertaisesti jaksa keskittyä. Entäpä jos joku olisi ollut valmis auttamaan häntä. Psykologi olisi avartanut maailmaa, aukonut nuoren mielen kiemuroita. Tai jos joku olisi vain kuunnellut häntä, eikä tuominnut päätöksestä tai kysynyt ilkeällä äänen sävyllä että mitäs sä nyt meinaat tehä? Nuori tarvitsee kuuntelijaa, auttajaa. Vanhempikin pystyy siihen, kannustamalla, ja yhdessä nuoren kanssa oikeaa paikkaa etsimällä.

Keskeyttämiselle löytyy aina syynsä. Se voi olla joko burnout, stressi on muodostunut masennukseksi, tai muuksi elämää haittaavaksi ongelmaksi. Joillakin meistä keho sanoo että nyt menee liian lujaa. Jatkuvat sairastelut, kivut selässä, jaloissa, niskoissa voivat haitata opiskelua ja keskittymistä. Huono itsetunto, ja sitä myötä tunne että kaikki muut ovat parempia. ADHD? Se on myös olemassa.. Ei pysty keskittymään mihinkään, muut asiat pyörii mielessä. ADHD-nuorelle paras keino työllistyä/opiskella on luultavasti oppisopimus ja henkilökohtainen avustaja, tai oikeanlainen hoito.

Kun keskeytät koulun, tai olet suunnittelemassa keskeyttämistä, pysähdy miettimään miksi teet sen. Jos et omin keinon onnistu löytämään järkevää syytä, mene ammattilaisen luo. Yritä löytää syy, sitä myötä saat selville myös miten tilannetta voisi parantaa. Miten jaksaisin taas opiskella? Etsi vastausta kirjoista, kysele muilta ihmisiltä. Älä kuuntele mollaajia tai lyttääjiä, he ovat erilaisia kuin sinä.

Olet arvokas työntekijä, jos hoidat itsesi kuntoon ja sitä myöten saat opiskelupaikan ja opinnot valmiiksi. Älä laiminlyö mielenterveyttäsi. Olet tärkeä.


YMMÄRRÄ KESKEYTTÄNYTTÄ. KUUNTELE HÄNTÄ. AUTA.

----------------------------------

Mikä on kevään vaikutus sinuun? Ennen kevään tullessa tuntui kuin olisi herännyt koomasta. Nyt se ei enää ole niin hohdokasta kuin lapsena. Loska ja ankeus ärsyttää ja koirakin on lenkin jälkeen kurainen. Sanomatta mitään tuosta liukastelusta pihalla.. Tulis nyt vaan se kesä! :)

Kysymys seuraavalle:

Mikä on paras keino mielestäsi lievittää stressiä? 

kuva: http://realisticshots.com/