torstai 11. joulukuuta 2014

Onnistunko ikinä, vaikka uskon itseeni?

Hellurei!


Kaks vuotta sitten kun aloitin opinnot nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi, tuntui ettei koulun käynti voi siellä voi olla kuin helppoa. Asiat olivat yksinkertaisia ja aiheet kiinnostivat, koska onhan ala se mitä haluan opiskella. Ammattiosaamisen näytöistä vanhemmat oppilaat puhuivat tuottavan haasteita, mutta nekin sujui lähes ongelmitta. Raportit, oppimispäiväkirjat ja kaikki tietokoneella itse pohdiskellen tehtävät jutut ovat tosi mukavia ja niistä aina selviää hyvin. Yksi asia mikä mietityttä jo alussa, mutta ei ikinä pitänyt sitä ajankohtaisena oli opinnäytetyö. Aina ajatteli, kyllä sen aiheen keksii ja ei se voi olla paljon hankalampaa kuin muutkaan jutut. Mutta mikä on todellisuus nyt, kun menossa on viimeinen vuosi...



Ala on vieläkin se mieleisin ja odotan valmistumistani paljon. Haluan jo alan töihin, päästä kohtaamaan oikeasti ihmisiä ja tekemään sitä mistä aina on tykännyt. Opinnot ovat sujuneet ongelmitta ja valmistujaisia jo melkein suunnittelen, mutta tässä välissä oleva opinnäytetyö puskee kapuloita rattaisiin ja tuo mukanaan epätoivoa. Tuntuu ettei aika riitä ikinä, enkä saa sitä kunnolla ikinä valmiiksi. Mihin rajaan aiheet, kiinnostaako aihe ketään tai löydänkö tietoa mistään ja pahin, onnistunko ikinä siinä.




Opinnäytetyö ei kuulemma ole kellekkään ole ollut ylitse pääsemätön joten miksi minulle olisi. Aihe liittyy nuorten seurusteluun ja kavereihin, joten aihe on itselle nuorena ajankohtainen ja siksi se kiinnostaa. Kavereita meillä kaikilla toivottavasti ainakin on aina ja sen kumppaninkin löydämme kai ennemmin tai myöhemmin. Asiat ovat positiivisia ja koskettavat ihmisiä nyt sekä tulevaisuudessa ja siksi tahdon tehdä niistä opparini. Mutta taas toisaalta ihmissuhde koukerot ovat vaikeimpia asioita maailmassa, eikä niistä ole teoria tietoa.Ja se on oikeastaan ihan hyvä, koska jokainen olemme erinlainen, koemme ja teemme kaikki asiat erilailla, eikä siksi voi sanoa miten asiat ovat. Ja se tästä tekeekin vielä mielenkiitoisemman aiheen, kuinka sama asia tulee käsiteltyä monella eritavalla, kaikki eivät vastaa samanlailla, eikä mitään voi sanoa vääräksi jutuksi. Olen siis täysin innoissani aiheesta kun vain alku tuskailut pääsisi ohi ja eikö se riitä että teen parhaani? Ainut kriteeri valmiille työlle on, että tahdon itse olla siihen tyytyväinen ja siihen kun ei kauhesti vaadita. Kun päätän, mikään ei kaada suunnitelmiani tai työtäni ja niinhän minä päätän, Kaikki kuullostaa siis helpolta, miksi edes hermoilen tai mietin epäonnistumistani, koska onnistun varmasti kun jaksan uskoa työhöni täysillä. 

Pienin positiivisin ajatuksin ja läheisten avulla koko ajan kohti hyvää opinnäytetyötä!



Sain edelliseltä haasteeksi:
"Milloin sinulla on ollut sellainen olo, että olet ollut kertakaikkiaan hukassa? Ja miten selvisit siitä?"

Musta tuntuu et oon aina hiukan hukassa koska sotken kaikki aina omilla ajatuksilla, vaan no niistä selviää kysymällä. Tää kysymys kyllä juuri sattui sopivasti, sillä tämän opinnnäytetyön kanssa olen ollut ihan hukassa, varsinkin ennenkun aiheen sain. Mutta tämänkin päätökseen vie monesti asioiden kertaaminen ettei sotkeudu asiat, kysyminen ja mielenkiinto aihetta kohti. Jää kuitenkin nähtäväksi kuin hyvin selviän siitä.



Seuraavalle annan haasteeki:
Onko sinusta joskus tuntunut että epätoivo saa täysin vallan jonkin asian suhteen? Miten sait kukistettua epätoivon pois?


- Essi K.-


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti