torstai 4. joulukuuta 2014

Avuntarve uudessa ympäristössä

Edellinen bloggaaja Leena tuossa kyseli, että milloin olen saanut viimeksi “merkittävää apua”. Kuten aiemmissa postauksissani olen maininnut, olen muuttanut ulkomaille opiskelun ja töiden perässä jo syksyllä 2012. Ennen tätä olen ollut hyvin jämpti “minähän en neuvoja kysele”- ihminen. Teen kaiken itse meni syyteen tai saveen. Ulkomaille muuttaessa kyseinen asenne kannattaa kuitenkin karistaa pois – uudessa maassahan ei tunnetusti juuri mikään toimi ihan samalla lailla kuin kotimaassa. Olen siis viime vuosina sekä pyytänyt että saanut apua niin moneen ongelmaan, että ei riitä pienen ihmisen matikkapää moiseen laskemiseen. Kannustan siis ihmisiä osaltani kysymään rohkeasti neuvoa pienempiinkin pulmiin – asiat sujuvat ihan oikeasti huomattavasti joutuisammin.

Byrokratiakokoelma hyötykäytössä
Mahdollisesti suurin solmukohta oleskelumaassani Saksassa on maan “peppu edellä puuhun”-byrokratia. Erilaisissa valtion konttoreissa vierailemisesta on tehty ihan kansanharrastus. Ei tosin kansan omasta tahdosta, mutta yhtä kaikki on tärkeää käydä näyttämässä naamaansa erinäisille konttorimiehille milloin mistäkin syystä.

Ehkäpä hienoin esimerkki Saksan byrokratiasta löytyy syksyisen Istanbulin matkani ajalta, jolloin sain puhelun vakuutuksen tarjoajaltani. He tiedustelivat, että olisiko minulla heiltä jotain kysyttävää ja saavatko he soittaa minulle tästä lähtien kerran vuodessa siltä varalta, että minulla on jotain kysyttävää. Tämän jälkeen he lähettivät kotiini kirjeen, jossa todettiin, että olen antanut heille luvan soittaa minulle kerran vuodessa siltä varalta, että mieleeni tosiaan ilmaantuu jotain kysyttävää. Jaaha. En tiedä minkä pykälän mukaan näin kuuluu toimia, ja varsin kohteliastahan moinen on, mutta kyllä täälläkin päässä osataan puhelimeen tarttua mikäli jotain kysyttävää tosiaan ilmenee.


Avunantoa oppiikin todella arvostamaan vasta silloin, kun sitä ei yhtäkkiä olekaan tarjolla. Menepä nyt johonkin perisaksalaiseen valtion instanssiin täyttelemään papereita, joissa koreilee niinkin mediaseksikkäitä sanoja kuin “Anmeldebescheinigung” tai “Sozialversicherungsausweis”. Päästäksesi nopeasti sisälle paikalliseen kulttuuriin, tarjotaan palvelua toki vain saksankielellä. Kylläpä tuli ensimmäisellä konttorikäynnillä sanakirjaa ikävä (olenhan jämpti suomalainen enkä tarvitse moista).

Tästä viisastuneena olenkin oppinut arvostamaan ihmisiä, jotka jättävät omat hommansa hetkeksi taka-alalle muita auttaakseen – lappuja täyttäessä, koulussa, töissä tai missä tahansa. Jalo taito.

Seuraavalta bloggaajalta kysyisin, että milloin sulla on ollut sellainen olo, että olet ollut kertakaikkiaan hukassa? Ja miten selvisit tilanteesta eteenpäin?


-Essi L.  

2 kommenttia :

  1. On taidettu painia samojen ongelmien kanssa Saksassa. :)

    http://johakaik.blogspot.fi/2011/06/kaikki-tarvittavat-viranomaisasiakirjat.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olet löytänyt hienosti työkalut saksalaisesta byrokratiasta selviämiseen.. ;)

      Poista