perjantai 10. lokakuuta 2014

Erilaisuus ja hyväksyttävyys – sekä niiden välinen tyhjiö



Herkolla on mielipide. Hänen mielestään homoseksuaalit ovat luonnonvastaisia. Ne puistattavat ja
hieman pelottavatkin häntä – saattavatpa nuo ihmisenkaltaiset myös olla hieman viallisia.
Useimmilla on vieläpä varsin kiistanalainen tukkatyyli.

Herkon miettiessä näitä asioita pukee Viljami kenkiä jalkaansa. Hän on matkalla pride-marssille,
vaikkei suuntautumiseltaan itse lukeudukaan seksuaalivähemmistöjen edustajiin eikä edes tunne
ketään avoimesti homoseksuaalia.
Hän ei koe lähtevänsä tapahtumaan ensisijaisesti parantamaan oman itsensä asemaa, vaan ollakseen mukana arvomaailmaansa lähellä olevien asioiden puolestapuhujien joukossa.

Viikkoa myöhemmin Herkko ja Viljami tapaavat taloyhtiön talkoissa.
Muutaman olutlasillisen jälkeen keskustelu ajautuu arvattaville urille ja tuloksena on molempien osalta loppuillan mököttäminen ja vuosien moikkaamattomuus rapussa kohdatessa. Yhden ainoan, vieläpä varsin pikaisen, keskustelun ansiosta ”terve” on vaihtunut murinaan ja kyräilyyn.

Miksi erilaisuus jakaa ihmiset niin voimakkaasti kahtia? Mitä erilaisuus edes on, ja missä menee ”tavanomaisen” poikkeavuuden ja joidenkin pääkopassa suuria tunteita herättävän erilaisuuden ero?
Psykologian opintoni ovat sillä tolalla – niitä ei ole, eikä luultavasti tule koskaan olemaankaan – että kyseisen tieteenalan saralla päteminen olisi tuhoon tuomittu tie. Unohdetaan samalla myös yhteiskuntatieteet.
Näyttää siis vahvasti siltä, että päteminen ei tässä yhteydessä luonnistu. Jospa tyydynkin vain linkittämään tähän muutaman viikon takaisen artikkelin, joka innoitti minua aiheesta kirjoittamaan.

Artikkelin luettuaan mieleen saattaa nousta kysymys, että mikä on tällaisen kokeilun tarkoitus ja oikeutus.
Eikö kahden samaa sukupuolta olevan henkilön käveleminen käsi kädessä kadulla luulisi olevan
niin ei-ihmeellinen näky, ettei aiheesta tarvitsisi edes kirjoittaa? Onko artikkeli vain varma
klikkaussampo?

Joku saattaisi puolestaan väittää, että tämänkin kaltainen julkisuus – liittyen terminä nykyään niin
kiistanalaiseen suvaitsevaisuuteen – on yhä tänäkin päivänä pelkästään hyvä asia. Jonkun toisen mielestä taas homoutta pakkosyötetään joka tuutista ja Hetero Pride on oivaltavin keksintö koskaan.

Sen enempää kantaa ottamatta varmaa lienee ainakin se, että kiivassanaisesta
mielipiteidenvaihdosta ei tulisi loppua, mikäli yllä oleva artikkeli julkaistaisiin jossakin
uutisvälineessä, joka ylläpitää verkkosivuillaan aktiivisempaa kommenttiosiota. On paljon mahdollista, että joka suunnassa vilisisi sanoja (ja uudissanoiksi pyrkiviä), kuten vihervassari, kukkahattutäti ja suvis – komeilevathan siinä kolme nykypäivän verkkokeskustelukulttuurin avainsanaa.


Palataanpa Herkkoon.
Kuvitellaan, että hän on saanut lapsuudessaan kasvatuksen, jossa eriäville
näkemyksille ei ole tilaa. Asiat ovat niin kuin on sanottu, näin on aina ollut ja näin tulee varmasti
aina olemaan. Punainen on naisten väri ja torstaisin ei saa syödä muuta kuin hernekeittoa. Se luo
turvallisuuden tunnetta. Herkko on syntynyt Lieksassa. Herkko on asunut koko elämänsä Lieksassa.
Herkko on tottunut tietynlaiseen kaavaan. Kaavaan, jolla ihmisen voi helposti määritellä. Onko ihme, että ihmiselle, joka on pienestä pitäen oppinut uskomaan yhteen totuuteen, tuottaa vaikeuksia muuttaa asennoitumistaan?

Ei varmasti. Onneksi ihminen on oppivainen eläin.





- vieraileva bloggaaja ja Yeesin vapaaehtoinen Jukka



Ps.

Pyydän anteeksi kaikilta lieksalaisilta, jotka pahoittivat mielensä kirjoituksestani. Lieksa oli vain satunnainen esimerkkikaupunki, luonnollisesti tähän tekstiin olisi voinut valikoitua mikä tahansa muukin kaupunki.

1 kommentti :

  1. Luin itse samaisen tekstin ja kauhistuin perin pohjin. Hyvää pohdintaa asian tiimoilta!

    VastaaPoista