sunnuntai 31. elokuuta 2014

Elämää ulkomailla saksalaisen fudiksen kera

Moikka! Mun nimi on Essi ja olen ollut Yeesin messissä enemmän tai vähemmän sen perustamisesta saakka. Minulla on tyttöystävä ja asun kohta kolmatta vuotta ulkomailla. Ensimmäisen vuoden vietin Englannissa, jonka jälkeen pakkasin kamani ja muutin Berliiniin. Edes ulkomailla asuminen ei ole muodostunut esteeksi Yeesin toiminnassa mukana olemiselle!

Aurinkoinen päivä Berliinin keskustassa
Tämän hetkinen työelämä Berliinissä on yhtä seikkailua – koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan! Uran rakentaminen uudessa maassa on siis täynnä kysymysmerkkejä. Oman aktiivisuuden tärkeyttä työnhaussa ei voi tarpeeksi korostaa! Ensimmäinen pidempiaikainen työpaikkani oli Itellan palveluksessa. Työ oli suhteellisen rankkaa varsinkin, koska päivät alkoivat jo kello 6:15. Tämä eroaa Berliiniläisestä toimistomaailmasta melkoisen railakkaasti – töihin mennään usein vasta 8-10 välillä..

Aloitan oman kirjoitusurani käsittelemällä niitä asioita, jotka saavat itseni joko äärimmäisen hyvälle tai huonolle tuulelle. Koska on kiva jättää positiiviset asiat loppuun keventämään mieltä, niin aloitetaanpa negatiivisista. Nimittäin mikään ei ole niin ärsyttävää kuin RASISMI! On lienee sanomattakin selvää, että samaa sukupuolta edustava pariskunta saa osakseen silloin tällöin myös negatiivista huomiota. Kun vielä lisätään, että tyttöystäväni on puoliksi tummaihoinen ja hänellä on sekä Saksan että Amerikan kansalaisuudet, niin kapeakatseisimmat putoavat viimeistään kärryiltä. Olemme siis naispariskunta, joka edustaa kolmea eri kansalaisuutta. Tämä valitettavan usein kerää hyi-hyit kaikilta alkoholisoituneilta puistosediltä..

Varsin jännää, että kaikki tämä ulkomaalaisille kaduilla huutelu tulee hyvin usein vastaan niiltä ihmisiltä, jotka eivät itse ole tehneet maansa hyväksi juuri mitään. Töissä käyvät veroja maksavat ihmiset harvemmin kehtaavat käyttää vähäistä vapaa-aikaansa pissit housussa asemalla töhöttämiseen ja törkeyksien huuteluun.  Itse olen tällä hetkellä ulkomaalaisen asemassa vieraassa maassa. Tämä on avannut aivan uuden näkökulman kyseiseen asiaan. Vieraaseen maahan muuttaminen tuo nimittäin taatusti vastaan haasteita niin kielen, opiskelun kuin työnkin suhteen, oli tuo maa sitten Suomi, Saksa tai mikä tahansa muu.

Tästä päästään siihen aiheeseen, joka saa minut äärimmäisen hyvälle tuulelle. Nimittäin ihmiset, jotka välittävät! Istuin kerran tyttöystäväni kanssa bussissa ja saimme seuraamme jonkun hieman (lue: erittäin paljon) alkoholia nautiskelleen herrasmiehen. Hän sitten alkoi mekkaloimaan miten on kamala, kun “tytöt tykkää toisistaan ja mölö mölö..”. Kun tätä oli jatkunut jonkin aikaa alkoivat muut hiljaisella päivävuorolla matkanneet matkustajat huutamaan takaisin tälle humaloituneelle herralle! Bussikuskin yhtyessä kuoroon herra joutui poistumaan bussista vähin äänin kesken matkaa.

Loppuun mainittakoon, että jos koet tulevasi syrjityksi minkä tahansa asian vuoksi, niin suosittelen lämpimästi olemaan hyvällä omalla tunnolla valikoiva oman lähipiirisi kanssa. Hyviltä kavereilta saat tukea ja voimaa edellä mainituissa tilanteissa! Huonommat saattaisivat vaikka kääntää takkinsa ja olla “kiusaajien” puolella. Hakeutumalla rohkeasti samalla aaltopituudella olevien ihmisten pariin rakennat itsellesi takuuvarmasti onnellisempaa tulevaisuutta!

Vaikka yllä mainitusta aiheesta tulikin lätistyä niin paljon, että itsekin hieman yllätyin, niin osasin onneksi edellä mainitun lisäksi keksiä myös erittäin pitkän listan muita asioita, jotka tekevät minut iloiseksi. Näitä ovat muun muassa kielten opiskelu, vapaaehtoistyö, lukeminen, Bejeweled Blitz-peli sekä urheilu (sekä penkiltä katsottuna että itse suoritettuna). En kehtaa alkaa kirjakriitikoksi eikä Bejeweled Blitz-pelistä kukaan jaksa lukea, joten pistelläänpä vähän penkkiurheilua tähän loppuun! Kaikki aina muutenkin toitottavat liikunnan tärkeydestä (no on se tärkeää, myönnetään), mutta kukaan ei koskaan ota puheeksi miten mahtava live-urheiluelämys lataa energia-akut pitkäksi aikaa!

Viimeisin livekokemukseni oli 23.8 Berliinin Olympiastadionilla, kun kaupungin ylpeys Hertha BSC sai vastaansa Werder Bremenin n. 60.000 ihmisen töllöttäessä paikan päällä. Itse peli päättyi karvaisesti 2-2. Seurasimme ottelua Herthan fanikatsomopäädyssä ja muodostimme alla näkyvän kuvion katsomoon pari minuuttia ennen pelin alkua.

Olimme tyttöystäväni kanssa tuolla aivan oikeassa yläkulmassa.

Tästä tapahtumasta olen saanut tarpeeksi energiaa ainakin jouluun saakka..

Kysymykseni seuraavalle bloggarille menee hyvin tämän postauksen teemaan. Jos muuttaisit ulkomaille, niin minne muuttaisit?


-Essi L.

maanantai 25. elokuuta 2014

Tervetuloa työelämään

Puoli vuotta sitten, kun etsin töitä, en ikinä uskonut, että saisin työpaikan, jossa voisin tehdä opinnäytetyön ja joka olisi vielä vakituinen työpaikka. Vielä vähemmän uskoin saavani työpaikan "julkisilta markkinoilta" eli ilman suhteita. Mutta tässä sitä ollaan: vakituinen työpaikka, jossa voin myös tehdä opinnäytetyön. Eikä kyseessä ole edes mikään harjoittelija tai trainee -tehtävä, vaan ihan asiantuntijan tehtävä. Nyt olen ihan kunnolla työelämässä. Se, mikä tässä yllätti minut, on se, että olen (toistaiseksi) pitänyt siitä, mitä työelämä on tuonut eteeni ja tehtäväkseni.

Ensimmäisen vakituisen työpaikan saaminen tuntuu hyvältä. Siinä on ihan oma fiiliksensä. Tunnen ylpeyttä siitä, että voin sanoa olevani tässä yrityksessä työntekijänä. Tunnen myös kiitollisuutta, koska työtoverit ovat olleet avuliaita ja kannustavia. Ilmapiirin on hyvä. On myös erittäin kannustavaa kuulla kiitosta omasta työstä ja aktiivisuudesta.

Ei työelämässä oleminen ole kuitenkaan ollut aina helppoa. Monilta osin haasteena on ollut se, että osaa etsiä ja kysyä tietoa ja on aktiivisena viemässä projekteja ja työtä eteenpäin. Koviakin haasteita tulee vastaan, tulee omaa vastuuta ja joutuu vastaamaan äärimmäisen vaikeisiin kysymyksiin (joihin ei ehkä tiedä edes mitä vastata), mutta sellaista se on välillä. Pitää vain puskea eteenpäin. Virheitä sattuu ja jos jokin asia pitää korjata tai tehdä uudestaan, niin sitten tehdään niin. Olen huomannut, että omalla asenteella ja aktiivisuudella voi paljon vaikuttaa siihen, miten kokee oman työnsä ja miten muut näkevät sinut henkilönä ja työntekijänä. Nyt kun syksy on alkanut, olen juuri noihin haasteisiin törmännyt melkein päivittäin. Nyt tuntuu siltä, että olen oikeasti mukana työelämässä. Se on toisinaan vähän pelottavaa, mutta pääsääntöisesti tunne on kuitenkin hyvä. Erityisen hieno tunne on se, kun kykenee vastaamaan johonkin haasteeseen.

Hassua ajatella näin jälkikäteen, että ei työelämässä oleminen ole sen kummallisempaa tai hankalampaa kuin mitä voisi olettaa. Opintojeni alussa pelkäsin järjettömän paljon työelämää. Minua pelotti ja jännitti valtavan paljon hakea töitä. Suoralta sanottuna en edes halunnut hakea töitä. En halunnut puhua tai ajatella työelämää ollenkaan, koska koin kaiken negatiivisen olevan siellä. Kuulin kaikenlaista ikävää ja huonoja kokemuksia työelämästä. En kuullut kenenkään sanovan, miksi töissä oli kivaa tai mitä hyvää työssä tapahtuu. Töitä tietty pitää tehdä, jotta voi elättää itsensä, mutta onko työelämä sen arvoista, jos sieltä jää käteen (rahan lisäksi) ainoastaan ärtymystä, stressiä, kaikenlaisia negatiivisia tunteita?

Osittain nuo pelot ja ikävät ajatukset työelämästä ovat hälvenneet iän myötä. Parin viime vuoden ajan ajatus työelämästä ja töiden hakemisesta ei ole ollut pelottavaa tai vastenmielistä. Nyt voin sanoa jopa nauttivani työelämästä. Toinen, paljon tärkeämpi huomio työelämän negatiivisuudesta / positiivisuudesta on se, että työelämässä, työpaikalla voi tapahtua kaikenlaista: hyvää ja huonoa. Hyvin usein puhutaan ainoastaan työelämän huonoista puolista. Stressaavasta työpäivästä saatetaan puhua hyvin negatiivisesti, mutta sekin voi olla vain tapa purkaa työstressiä, jotta jälkikäteen kotona voi rentoutua. Silti, työelämän hyvistä puolista en ole kuullut puhuttavan paljoakaan, jos ollenkaan. Ovatko työelämän hyvät puolet niin itsestään selvyys, ettei niistä tarvitse puhua? En tiedä, mutta minusta on harmillista, ettei työelämän hyviä puolia tuoda niin voimakkaasti esille kuin mitä voisi. Tai kenties minä en vain ole kuullut ihmisten puhuvan työelämästä positiivisessa mielessä kovinkaan usein. Tilanne voi olla täysin erilainen jonkun toisen nuoren elämässä. Koko käsitys työelämästä voi olla täysin eri toisella henkilöllä.

Työelämä, siinä missä elämä ylipäätänsä, on niin monipuolinen juttu, että siitä voi keskutella vaikka mitä ja ajatella vaikka mitä. Mutta omasta nuoren näkökulmasta sanoisin, että kyllä tuo työelämäkin avautuu positiivisena mahdollisuutena ja elämän sisältönä, jossa sopivaan paikkaan päädyttyään on mukava olla. Omalta osaltani olen alkanut olla taas eri elämän osa-alueilla aktiivisempi, kun on haasteellinen ja hyvä työ tuomassa säännöllisyyttä arkeen (mistä olen erittäin kiitollinen). Ja mielestäni on hyvä kiinnittää erityisesti huomiota työelämän hyviin puoliin. Jos joskus puhut työelämästä, tuo esille myös sitä, mikä siellä on hyvää. Eihän kukaan halua mennä sellaiseen, mistä kuulee pelkästään ikäviä asioita?

Päätän tämän kirjoituksen edellisen kirjoittajan kysymykseen vastaamiseen. Petra kysyi, mitä uutta harrastusta haluaisin kokeilla ja miksi. Haluaisin kokeilla jousiammuntaa. Tai, olen jo kerran kokeillut sitä ja siitä jäänyt fiilis oli aivan mahtava. Yritän tämän syksyn aikana aloittaa sen harrastamisen säännöllisesti. Laji on kiinnostanut monta vuotta, pääsääntöisesti siksi, että se tekee selälle hyvää. Se toisi siis hyvää vastapainoa istumatyölle. Toinen, mitä haluaisin kokeilla, on veitsen
heitto. Kuulostaa erikoiselta, jopa salaperäiseltä taidolta, joka voisi olla hauska osata. Minulla on taipumusta muutenkin pitää "soturijutuista" ja ehkä vähän erikoisemmista / harvinaisemmista lajeista.


Seuraavalle kirjoittajalle esitän seuraavat kysymykset:
1. Mikä oli ensikokemuksesi työelämään?
2. Mitä ajatuksia tämän hetkinen työelämä herättää sinussa?

Vielä viimeisenä lyhyt esittely itsestäni: Olen Leena, melkein valmistunut ohjelmistotekniikan insinööri. Oppari on enää jäljellä ja pyrin saamaan sen tehtyä tänä syksynä. Yeesissä olen ollut mukana noin puoli vuotta. Kirjoitin kesän aikana tänne vierailevana kirjoittajana, mutta nyt olen mukana säännöllisenä bloggaajana.

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

- Leena

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Tanssi on ihanaa! :)



Kesä on ohi ja Yeesin bloggarit on taas vauhdissa, jee! Kesää ei kukaan kaipaa, eihän ;) 


Mun nimi on Petra ja oon ollut Yeesin toiminnassa mukana tän vuoden ajan. Oon tykännyt Yeesin toiminnasta tosi paljon, koska vetäjät on mielettömän ihania tyyppejä ja ilmapiiri on kaikin puolin kannustava ja rohkaseva. Ja kaiken lisäks toiminnassa saa olla mukana just niin paljon kun ehtii ilman mitään velvoitteita. Suosittelen kaikille mukaan tulemista! :)
                                                                                                                                                                    
Tällä kertaa kirjotan tanssista!  Oon harrastanut ja kokeillut erilaisia tansseja, mutta kaikista eniten muhun iskee reggaeton ja salsarytmit. Rakastan tanssimista! :)

                                                     
Se on SE fiilis, joka musasta tulee ja SE, kuinka tanssiessa unohtaa kaiken muun. Tanssi on ihan toinen maailma! Siellä voi olla ilman mitään murheita ja stressiä. Oma itsensä. Ei tarvii esittää mitään. Usein on käyny niin, että on ollu tosi huono päivä ja sitten tanssitunnin tai treenien jälkeen on ku uudestisyntynyt! Elämä hymyilee tanssin ansiosta melkein poikkeuksetta. Mä suosittelen kaikkiin ongelmiin, tähän talouskriisiin ja maailmanpoliittiseen tilanteeseen lääkkeeks tanssimista! Sen on vaan pakko toimia!

Tanssimiseen ei oo ikärajaa eikä ulkonäkövaatimuksia! Kuka tahansa voi aloittaa tanssin milloin tahansa ja minkä ikäsenä tahansa. Ihmisillä on joskus paljon tekosyitä olla tekemättä asioita, joita ne oikeesti haluais tehdä. Ja varsinki tanssin suhteen monesti virheellisesti ajatellaan, että olis pitänyt alottaa viimeistään 4-vuotiaana jossain venäläisessä telinevoimistelujoukkueessa, että ois mitään mahdollisuuksia pärjätä tanssimaailmassa! Se ei kuitenkaan oo ihan niin ;).

Kaikki oppii tanssimaan. Se on ihan varma. Jos vaan haluaa siis. Tanssissa, niinku kaikessa uuden oppimisessa, on vaan tärkeintä se, että on avoin sille uudelle asialle ja uskoo itteensä. Tai ei ees tarvii uskoo itteensä, kunhan vaan uskaltaa yrittää! 
Monet sanoo, että ei ne uskalla tulla tanssitunnille, koska ne ei osaa mitään. Mut tanssitunnille tullaan oppimaan! Ei sinne tulla näyttää muille mitä osataan, vaan sinne tullaan harjottelemaan yhdessä!Se on parasta kun näkee, että joku tosissaan yrittää. Siis sillä tavalla tosissaan, että ei luovuta kun on vähän vaikeeta tai ei osaa. Se on tosi ihailtavaa laittaa ittensä alttiiks kritiikille ja arvostelulle ja ennen kaikkea sille, että uskaltaa olla aloittelija ja mennä oman elämänsä epämukavuusalueelle. 

Tärkeintä tanssissa on se, että jaetaan yhdessä se positiivinen ilmapiiri. Yhteisöllisyys on tosi tärkeetä tanssissa. Tanssin kautta saa kavereita varmasti! 



Oltiin tänään treenaamassa Karon kanssa Kisiksellä 4,5h. Aika menee nopeesti kun on hauskaa! Treenataan yleensä kerran viikossa yhdessä, mutta jos on tulossa joku keikka tai kilpailu, niin sitten treenataan paniikissa enemmän! Eli siis suurin osa ajasta treenataan paniikissa. Paniikki on hyvä olotila! ;)



Kisis on muuten tosi hyvä paikka. Jos sitä ei olis, niin meillä ei ois paikkaa treenata yhdessä. Opiskelijoilta maksaa 1,5e ja muilta 3e per kerta eli tosi halpaa. Suosittelen kaikkii kokeilemaan. 

Alla vielä linkki Kisiksen nettisivuille:





Tässä vielä yks biisi, jota rakastan: 




Ja linkki videoon mun ja Karon tanssiryhmästä :):




Seuraavalta kirjoittajalta kysyisin sellaista, että mitä uutta harrastusta haluaisit kokeilla ja miksi? :)

Ihanaa loppu viikkoa kaikille :)
T.Petra :)