maanantai 16. kesäkuuta 2014

Kuinka nauttia yksinolosta

Hei vaan kaikille!

Olen Leena ja vierailevana kirjoittajana tässä blogissa. Opinnoista jäljellä enää opinnäytetyö, mutta onnekkaana sain jo keväällä vakituisen työpaikan alaltani. Tässä sitä kesä ja syksy menevät kokonaan työskennellessä ja opparin tekemisessä. Valmistuminen viimeistään joulukuussa. Tekemistä siis riittää sen lisäksi, että kirjoitan nyt tänne ja omalla ajallani muutenkin.

Marialta tuli tämmöinen haaste minulle:

Keksi kolme arkista asiaa, jotka saavat sinut huonommalle tuulelle (esimerkiksi aamuruuhkat). Sen jälkeen pohdi kaikista kolmesta asiasta jokin positiivinen näkökulma (esimerkiksi aamuruuhkassa voi kuunnella rauhassa aamuradiota). Seuraavan kerran, kun kohtaat pohtimasi negatiiviset asiat, ajattele niiden positiivista puolta! :)

Hankala haaste, koska kovinkaan moni asia ei saa minua varsinaisesti huonolle tuulelle (se on kai hyvä asia :). Ehkä yksi, mikä saa minut huonolle tuulelle, on se, jos ei ole töissä syystä tai toisesta juuri sillä hetkellä tekemistä. Hyvä puoli tosin on se, että silloin voi työstää vaikka muita hommia, joita on käsillä (sitä paitsi... varmasti jatkossa, kun olen päässyt töihini kunnolla kiinni, minulla tuskin on tekemisen puutetta). Toinen voisi olla ääniherkkyyteni. Esimerkiksi rummuttavat äänet ja televisiosta kuuluvat huudot ja kiljumiset saavat minut pidemmällä aikavälillä huonolle tuulelle, vaikka ne kuuluisivat todella hiljaa. Toisaalta, hyvä puoli on siinä, että kuuloni on selvästi vielä hyvässä terässä. Toisinaan se pakottaa minut myös keskittymään tekemisiini paremmin ja jos onnistun, en edes huomaa koko naputusta tai mekastusta.

Mutta kenties suurin huonotuulisuuden aihe arjessa minulle on ajoittainen yksinäisyyden tunne. Pidän yksinolosta ja olen luonteeltani omissa oloissa viihtyvä, mutta liiallinen yksinolokaan ei ole hyväksi. Tällaisina hetkinä yritän nähdä sen hyvät puolet: voi pelata, kuunnella tai katsoa, mitä haluaa, voi syödä tai kokata mitä haluaa tai ihan vain omassa rauhassa mielikuvitella hauskoja juttuja päässään kenenkään häiritsemättä. Teen tuota viimeisintä aika usein ja välillä, ennen kuin huomaankaan, alan yhtäkkiä hymyillä. Yksin ollessa voi olla (tai pikemminkin joutuu olemaan) oma itsensä.

Muistan 6. luokalla tekemäni päätöksen olla yksin. Kyllästyin siihen, että erilaiset kaveriporukat eivät tulleet toimeen keskenänsä eikä voinut olla samaan aikaan eri joukkojen jäsenien kaveri. Yhtenä päivänä oltiin kaikkien suosikki, toisena syrjitty. Totesin, että en mene mukaan noihin riitoihin ja muihin ihmissuhdesotkuihin ja -hankaluuksiin ja olin muutenkin kyllästynyt vaihtelevaan käyttäytymiseen. En uskonut, että sellaisen käytöksen myötä olisi voinut ketään luokitella todelliseksi ystäväksi. Joten jäin vapaasta tahdostani yksin. Ja nautin sen suomasta vapaudesta kovasti.

Kovinkaan monet eivät tunnu ymmärtävän sitä tunnetta, kun saa tai joutuu olemaan yksin. Yksin oleminen on kaksipiippuinen juttu: se voi olla maailman ihanin asia joissain tilanteissa ja joissain kaikista pahin vaihtoehto, mitä on olemassa. Varsinkin viime vuosina olen kuulostellut, miten usein juuri nuorten yksinäisyys on noussut esille. Se on hyvin surullista. Monet pelkäävät joutuvansa olemaan yksin koko elämänsä, oli kyse perheen, ystävien tai rakkaan puuttumisesta tai yksinkertaisesti siitä tunteesta, ettei kukaan ymmärrä. Minäkin pelkään sitä ja siksi minua hieman pelottaa muuttaa omilleni. Mutta peloista huolimatta yksinolo on minulle monelta osin hyvä tunne.

Miksi? Monet harrastuksistani ovat sellaisia, joita tehdään itsenäisesti ja jotka vaativat keskittymistä. Silloin on parempi, ettei kukaan ole edes läsnäolollaan lähellä. Toisaalta, kuten aiemmin mainitsin, olen luonteeltani muutenkin semmonen, joka pitää yksinolosta (eikä sen myöntämisessä ole mitään hävettävää). Koska pidän tiedon keräämisestä ja löytämisestä, esimerkiksi museoreissut ovat monesti ikimuistoisia juuri sen vuoksi, että voi omaan tahtiin katsella näytöstä ja lukea sen tietoja. Ylipäätänsä voi kuljeskella omaan tahtiin, oli kyse näyttelystä, kävelylenkistä tai muusta.

Mutta ennen kaikkea yksinolo antaa mahdollisuuden kuunnella omaa itseään rauhassa. Se on minulle tärkeää ja uskon, että jokaisen kannattaisi omistaa edes pieni hetki arjestaan yksin ololle ja kuunnellakseen itseään. Miltä tuntuu sillä hetkellä? Miltä tulevaisuus näyttää? Mistä iloitsen? Mitä suren? Mitä voin tehdä nykyisten ongelmatilanteiden ratkaisemiseksi? Itseltään voi kysyä monenlaisia kysymyksiä. Yksinolossa kukaan ei ohjaa omia ajatuksia ja siksi omat ajatukset ja tunteet kuulee tarkemmin.

Toki minäkin kaipaan sosiaalista toimintaa ja kaverien kanssa hengailua. Varmasti jokainen, tai ainakin useimmat, kaipaa sitä. Jotkut enemmän, jotkut vähemmän. Toisinaan yksinolo muuttuu yksinäisyydeksi ja se sattuu. Lohdullisinta on kuitenkin ollut huomata, että yksinolostani huolimatta minulla on pari läheistä ystävää, ihanat vanhemmat ja töissähän sitä ihmisten kanssa ollaan muutenkin yhteyksissä. Täysin, kivuliaan yksin ei kuitenkaan koko ajan tarvitse olla. Yritän nähdä tulevaisuuteni juuri tuon yksinolon tarpeen ja sosiaalisten suhteiden tasapainottamisessa myönteisessä valossa. Ainakin tällä hetkellä olen melko tyytyväinen siihen, miten olen tasapainottanut nuo omassa elämässäni, vaikka vieläkin parantamisen varaa on. Asennehan on tärkeä juuri tässä kuten muissakin elämän osa-alueissa, vai mitä?

Koska yksinäisyys on kasvava mielenterveydellinen murhe nuorten elämässä nykypäivänä, mietin: Mitä mahdollisuuksia ja hyviä puolia yksinäisyys voisi tarjota kivun sijasta?

Heitänpä nyt aiheeseen liittyen seuraavalle bloggaajalle seuraavat kysymykset:
- Millä tavoin sinä nautit yksinolosta?
- Mitä teet, jos koet itsesi yksinäiseksi?

Oikein mukavaa kesää ja juhannusta!

- Leena

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti