keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Loppusuora häämöttää!!

Alkuvuosi on ollut todella raskasta, kun kaikki on tuntunut kaatuvan päälle, ja mieli on ailahdellut riemupäivistä masennuksen partaalle. Kun taloudelliset asiat, ylioppilaskirjoitukset, isot päätökset jatko-opinnoista ja ihmissuhdeongelmat hakkaavat mieltä samaan aikaan, on monesti tuntunut siltä, ettei enää jaksaisi yrittää eteenpäin. En haluaisi purkaa näitä asioita kavereihin, koska heillä on omia haasteita elämässään, joten ostin itselleni päiväkirjan, johon olen kirjoittanut joka ilta. Huomasin päiväkirjan, jonka muuten nimesin Rufukseksi, olevan käytännöllinen keino ainakin mulle purkaa tunteita ja ajatuksia, joita ei halua kantaa pään sisällä. Toisinaan aloin kirjoittaa päivästä surullisena ja alakuloisena, ja kirjoituksen aikana löysin positiiviset ajatukset aiheeseen, ja kirjoittaminen loppui iloiseen ja itsevarmempaan mieleen. Enää ei tosin stressaakaan niin paljoa, kun kirjoitukset ovat kohta ohi ja olen saanut selvitettyä suuria stressinaiheuttajia. Elämä jatkuu!



Koin yhden elämäni hienoimmista hetkistä ollessani penkkariajelulla helmikuussa. En olisi koskaan voinut uskoa, että se voisi tuntua niin käsittämättömän upealta! Suomalaisessa kulttuurissa muiden kannustus ja tsemppaus ei ole kovin yleistä, mutta sinä päivänä kadut täyttyivät ihmisistä, jotka vilkuttelivat abiturienteille ja toivottivat onnea elämään. Teki mieli alkaa itkemään onnesta, kun ajoimme junaradan yli letkassa, ihmisiä oli sillalla vilkuttamassa meille, ja altamme menevä juna tööttäsi meille. Juna! En osaa edes kuvailla, miten euforinen olo oli sillä hetkellä. Se oli hetki, jonka varmasti muistan läpi elämän. 

Jotenkin on ollut vähän levoton olo, kun ei ole ollut koulua moneen viikkoon. Tästä puuttuu se rytmi, mitä on tottunut elämään tähän aikaan vuodesta. Kirjoitusten jälkeen on taas pari kuukautta vapaata, minkä aion käyttää pääsykokeisiin lukemiseen, sillä hain Itä-Suomen yliopistoon lukemaan maantiedettä ja ympäristöpolitiikkaa, sekä Turun ja Helsingin yliopistoihin opiskelemaan maantiedettä. Toivoisin, että pääsen Itä-Suomeen, sillä haluan pois Espoosta, pois tältä alueelta, jossa olen asunut ja elänyt jo yli 19 vuotta. Haluan uusia tuulia ja itsenäistyä, ja vaikka tiedän sen olevan haastavaa, tiedän myös sen olevan sen arvoista. 

Sain edelliseltä bloggarilta kysymyksen, minkälaisiin paikkoihin menen, kun haluan rentoutua. Luonto on aina ollut lähellä sydäntäni, ja varsinkin kesäisin pidän metsässä ja luonnossa kävelystä. Saa olla yksin, nauttia raikkaasta ilmasta ja vaikka laulaa, jos siltä tuntuu. Samalla saa piristävää liikuntaa ja voi miettiä elämän syntyjä syviä. Jos asuisin meren lähellä, kävelisin varmasti rannalle istumaan ja haaveilemaan horisontin takaisista unelmista. Yksi parhaista rentoutumistavoista itselleni on olla meren äärellä, kuunnella meren kohinaa, lokkien kirkunaa ja antaa merituulen hyväillä kasvoja. Ehkä hieman liian kliseistä, mutta mikäs siinä, jos tykkää (: Usein otan myös kameran mukaan, ja rentoudun kuvaamalla luontoa. Onnistunut kuva tuo hyvän mielen, jos muuten on ollut harmittavan takaiskuinen päivä. 



Kysymys seuraavalle bloggarille: Mikä on mielestäsi paras vuodenaika, ja miksi? 

Vauhdilla kohti kesää ja uusia elämänvaiheita! Nautitaan auringosta (: 

Maria

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti