maanantai 17. helmikuuta 2014

Ainutlaatuinen mahdollisuus

Moni yeesiläinen on käsitellyt viimeisimmissä kirjoituksissaan varsin rankkoja asioita. Jatkan tämänkertaisessa kirjoituksessa samankaltaisissa merkeissä ja jaan muutamia ajatuksiani elämästä ja kuolemasta. Jälkimmäinen aihe tuli nimittäin todella konkreettisesti silmilleni osallistuessani hiljattain ruumiinavaukseen. Kyseessä oli opintoihini sisältyvä opetustilanne, mutta tästäkin huolimatta tilaisuus oli varsin mieleenpainuva ja ajatuksia herättävä.

Olen koko tähänastisen elämäni suorastaan kammonnut kuolemaa ja siihen liittyviä asioita. Täytyy myöntää, että oloni vainajaa katsellessa oli kaikkea muuta kuin miellyttävä. Huomasin kuitenkin ruumiinvauksesta poistuttuani, että arvostukseni elämää kohtaan oli kasvanut entisestään. Ihmiselämän ainutkertaisuus konkretisoitui hyvin mieleenpainuvalla tavalla. 

Vaikka jatkuva kuoleman ajatteleminen tuskin lienee kenenkään mielenterveydelle hyödyllistä, olisi mielestäni jokaisen hyvä välillä pysähtyä miettimään asiaa. Sitä, että elämä on ainutlaatuinen mahdollisuus, johon ei tule suhtautua väliinpitämättömästi. En ainakaan itse haluaisi viimeisillä hetkilläni joutua miettimään, miksi en tehnyt jotakin haluaamaani asiaa tai miksi ihmeessä elin elämäni aivan toisella tavalla kuin olisin sisimmässäni halunnut. Kaikkien elämä päättyy aikanaan, joten suosittelen suhtautumaan elämään kunnioittavasti ja ottamaan siitä kaiken irti! 

  

Edellisen kirjoittajan kysymys kuului: "kenen mielipidettä elämässäsi arvostat eniten?"
Arvostan elämässäni kaikkein eniten omaa mielipidettäni. Tämä ei tietenkään tarkoita, ettenkö kuuntelisi muiden ihmisten mielipiteitä tai ottaisi niitä huomioon. Viimekädessä teen kuitenkin asiat tavalla, joka itsestäni tuntuu oikealta.  

Kysymys seuraavalle kirjoittajalle:
mitkä asiat tuovat iloa elämääsi?

Teemu

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti