torstai 9. tammikuuta 2014

Hennon langan varassa


Ensiksi ajattelin, että en kirjoita siitä julkisesti: äitini menehtymisestä syöpään. En ole aiemmin kirjoittanut mistään niin henkilökohtaisesti vaikeasta, surullisesta ja todella raskaasta. Kuitenkin elämässä tapahtuu kaikenlaisia kriisejä kaikenikäisille ihmisille, joista moni kuitenkin selviää mielenterveydellisesti hyvin, joten miksi en tästä kriisistä kirjoittaisi avoimesti? Kaikkihan vanhempansa tulee joka tapauksessa menettämään, vaikkakin osa meistä liian nuorena – jotkut jopa nuorempana kuin minä. Tarkoitukseni ei ole kirjoittaa masentavaa luettavaa, vaan aion kertoa voimavaroista, jotka ovat auttaneet yksittäisesti paljon ja kokonaisuutena sitäkin enemmän. 



Parisuhde voi olla suurin ja tärkein voimavara musertavan menetyksen aikana. Jos äidin menetys olisi pitänyt kestää yksin, olisin ollut vielä enemmän hajalla. Jos parisuhteeni olisi ollut vaikeuksissa, en olisi saanut sitä tukea, mitä todella tarvitsin. Jos kumppanini ei olisi niin empaattinen ja lämmin, olisin jäänyt vaille todella merkittävää lohtua. Vieläkin hän ottaa itkuni vastaan lempeästi, aina kun tuska ja ikävä tuntuvat sietämättömiltä. Tiedän, että pääsen hänen pehmeään ja turvalliseen syliin, kun sitä eniten tarvitsen. Jos asuisin yksin eikä minulla olisi rakkaudentäyteistä kumppanuutta, mielenterveyteni olisi varmasti paljon huonommassa mallissa.

Ystävien merkitys kriisien ilmetessä on melkoinen. Kuten kumppanille, ystäville kannattaa puhua kipeistä tunteista ja ajatuksista. Jos surua ei ilmaise, se tuottaa vain entistä isompaa kuormaa mielessä ja suurempia mielenterveysongelmia jatkossa. Läheisimmät kaverini viettivät aikaa äitini kanssa. Tämän takia minulle paljon lohduttavampaa on ollut puhua äidistä ystäville, jotka tuntevat äitini edes vähän, eikä niille ihmisille, jotka eivät tunne äitiäni lainkaan. Kun ystävä on tutustunut sinulle rakkaaseen, menehtyneeseen ihmiseen, on häneltä tuleva empatian laatu ja määrä korkeampi, ja siitä on enemmän lohtua. Kuten kumppani, ystävät toimivat myös toisenlaisena, tärkeänä voimavarana: heidän kanssa pääsee kokemaan valoisia ilon hetkiä synkän surun aikana. Illanvietto ystävien kanssa palauttaa mieleen hyvät asiat elämässä, ihanat yhteiset muistot, ja todennäköisesti heidän kanssa nauruakin irtoaa, vaikka se olisi ollut todella vähissä suruaikana. Mielenterveydelle erittäin tärkeätä on päästä musertavasta surusta rakentavaan iloon.

Voimavarojen kokoelma ei lopu kumppaniin eikä ystäviin. Voit saada lohtua surun keskellä musiikista, liikunnasta, kirjoista ja elokuvista. Itse olen monta vuotta nauttinut tietyistä komediasarjoista, ja niistä on ollut myös apua suruaikana. Niitä katselemalla ja kuuntelemalla mieli pääsee matkustamaan muihin elämiin ja lepäämään. Suru, stressi ja ahdistus lieventyvät niiden hilpeän tunnelman ja huvittavien tapahtumien ansiosta, jotka usein kuvastavat myös oikeata elämää, vaikkakin kärjistetysti. Taas saan muistutuksen siitä, että elämässä on iloa ja huumoria, mikä on tärkeätä, koska raskaimpina hetkinä, se pääsee unohtumaan. Jos teet töitä tai opiskelet kriisin aikana, niistä voi olla paljonkin apua siinä, että ajatuksesi ja tunteesi eivät pyöri koko ajan vain surun ympärillä. Pidä kuitenkin huoli, että teet vähemmän tehtäviä kuin normaali tilanteessa, jotta et kuormita itseäsi surun lisäksi yhtään enempää. Itse jatkoin opiskelua, ja se oli hyvä päätös, mutta päätin myös suorittaa vähemmän kursseja kuin normaalisti, koska muuten en jaksa. 
Minulle selviytymiskeinoihin kuuluu myös kirjoittaminen, jonka koen terapeuttiseksi. Äitini sairauden aikana, kirjoitin vain itselleni tuntemuksistani, mutta siitäkin oli apua surun ilmaisussa ja purkautumisessa. Itkin samalla kuin kirjoitin, mikä teki hyvää, koska siten kirjoittamisen jälkeen oli edes vähän kevyempi olo. 

Kriisin jäljiltä mielenterveys on hajalla tai edes jokseenkin pirstaleinen, riippuen kuinka raskaasta kriisistä on kyse, ja siksi mielenterveyden eheytyminen kestää. En tiedä voiko syvästi rakkaan ihmisen menettämisestä koskaan täysin toipua, enkä edes odota sellaista ihmettä. Kuitenkin toivon ja uskon, että tulee se aika, jolloin mieleni tuntuisi enemmän siltä tutulta, jota se vielä kolme vuotta sitten oli – ennen äitini sairastumista. Siltä tutulta mieleltä, minulle ominaiselta mieleltä, joka ei nyt tunnu kokonaan omaltani. Sydämessä on nyt tyhjä ja polttava aukko, mutta toivottavasti ajan myötä sydänkin toipuu, vaikkakin pitkittinyt ja kova sydänsuru on liitetty pysyviin sydänvaurioihin. Jatkuva huoli huomisesta ei kuitenkaan auta mieltä ja kehoa toipumisen tiellä, vaan pahentaa vain niiden hyvinvointia. Huoli siitä, että toisellekin rakkaalle tapahtuu jotakin pahaa, vain lamaannuttaa kaiken hyödyllisen toiminnan ja ryövää ilon elämästä. Kun mielenterveys roikkuu hennon langan varassa, paras lahja, jonka voit antaa rakkaillesi, itsellesi ja jäljellä olevalle elämälle, on ottaa kaikki mahdolliset voimavarat käyttöön!

1 kommentti :

  1. Kiitos Pamela! Kerroit kauniisti äitisi sairaudesta, menetyksestä ja omasta surustasi ja siitä selviytymisestä. Tällainen kirjoitus auttaa monia samassa asemassa olevia ihmisiä.

    VastaaPoista